Latvala voitti Suomen MM-rallin

Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila, kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila, kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Julkaistu 31.07.2010 17:28(Päivitetty 20.09.2010 08:15)

Jari-Matti Latvala on ottanut uransa ensimmäisen voittonsa Suomen MM-rallista.

Latvala päihitti lopputuloksissa toiseksi sijoittuneen Ranskan Sebastien Ogierin 10,1 sekunnilla. Kyseessä on Latvalalle uran neljäs voitto MM-osakilpailuista. Viimeksi hän juhli voittoa toukokuussa Uudessa-Seelannissa.

- Tämä on unelmieni täyttymys. Olen uneksinut tästä pikkupojasta lähtien, Latvala iloitsi kisan maalissa.

Latvalan voiton myötä Suomen rallin 60-vuotisessa historiassa on 20 eri suomalaiskuskia on juhlinut kotikisan voittoa. Ainoastaan kahdeksan kertaa voitto on livennyt ulkomaalaiselle kuljettajalle.

Kisassa kolmanneksi sijoittunut Ranskan Sebastien Loeb jatkaa MM-sarjan kärkipaikalla.

- Tiesin, että tämä ei ole kisani ja oli vaikea kisa minulle. Maailmanmestaruustaiston kannalta tämä kolmas sija ei ole kuitenkaan huono tulos, Loeb kommentoi.

Kankku "toiseksi paras"

Latvala onnistui täyttämään kotiyleisön ja Ford-tallin odotukset sen jälkeen, kun Mikko Hirvonen joutui keskeyttämään perjantaina kisan kärkipaikalta. Hirvonen kaatoi autonsa hurjannäköisesti.

Kahdeksan vuoden tauon jälkeen MM-ralleihin paluun tehnyt Juha Kankkunen sijoittui kilpailussa kahdeksanneksi. Kankkunen ajoi tutun kilpailun varmasti maaliin.

- Hienosti meni. Olin kuitenkin toiseksi paras suomalainen, Kankkunen letkautti maalissa.

Kankkusen kanssa perjantaina tiukkaa sekuntitaistoa käynyt Kimi Räikkönen lipsautti Citroen-autonsa ojaan lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella. Räikkönen pääsi kuitenkin ajamaan kilpailun loppuun asti. Hän jäi kärjestä yli 23 minuuttia.

- Kun tänään ajettiin ulos, niin sen jälkeen ei ollut sen mitään ajamista. Ainakin opittiin nämä pätkät, Räikkönen kommentoi suoritustaan maalissa.

Rallin MM-sarja jatkuu elokuun 20. päivänä asfalttikilpailulla Saksassa.

MM-rallin tulospalvelu | Rallivideot Katsomo.fissä

Lue myös:
Latvala liittyi nimekkääseen seuraan
Ford-pomo: Latvala jatkaa kakkoskuskina
Kankkunen Latvalasta: Kympin suoritus
Latvalan juhlat jäävät lyhyeen
Lähetä onnittelusi Latvalalle!
Latvala haluaisi peiton alle

Räikkönen käytännössä vahvisti rallissa jatkamisen
Kankkunen: Tämä oli viimeinen kerta
Räikkönen: En vertaile itseäni toisiin kuljettajiin

Näin tallipäällikkö otti Latvalan vastaan - katso!
Latvala nuoruusennätyksestään: Ei sentään kaikkia ennätyksiä Loebille
Latvalan voittoautolla alla karmea onnettomuus
Latvala paljastaa: Näin auto saatiin vireeseen
Mystinen pipopää iski Latvalan voitonjuhliin
Kartturi Anttila: En olisi lyönyt vetoa voitostamme

Sumo video id

Neste Oil Ralli, lopputulokset (EK19/19):

 1. J-M. Latvala      Ford     2.31.29,6  
 2. Sebastien Ogier   Citroen      +10,1  
 3. Sebastien Loeb    Citroen      +26,0  
 4. Petter Solberg    Citroen      +30,7  
 5. Dani Sordo        Citroen    +1.45,0
 6. Matthew Wilson    Ford       +5.43,7 
 7. Mads Östberg      Subaru     +5.50,8  
 8. Juha Kankkunen    Ford       +7.49,0  
 9. Juho Hänninen     Skoda      +9.05,0
10. P-G. Andersson    Skoda     +10.15,7
...
25. Kimi Räikkönen    Citroen   +23.15,3

Erikoiskokeen 19 nopeimmat:

 1. Sebastien Ogier   Citroen    10.15,7
 2. Sebastien Loeb    Citroen       +0,8
 3. J-M. Latvala      Ford          +1,0
 4. Petter Solberg    Citroen       +1,3
 5. Mads Östberg      Subaru        +8,4
 6. Matthew Wilson    Ford         +17,9
 7. Dani Sordo        Citroen      +18,7
 8. Kimi Räikkönen    Citroen      +32,9
 9. Jarkko Nikara     Peugeot      +38,8 
10. Juho Hänninen     Skoda        +42,5
...
13. Juha Kankkunen    Ford         +48,5

Suomen rallin suomalaisvoittajat:

Arvo Karlsson (1951)
Vilho Hietanen (1953)
Eino Elo (1952, -55)
Osmo Kalpala (1956, -58)
Carl-Otto Bremer (1960)
Rauno Aaltonen (1961)
Pauli Toivonen (1962)
Hannu Mikkola (1968, -69, -70, 74, -75)
Simo Lampinen (1963, -64, -72)
Timo Mäkinen (1966, -67, -73)
Kyösti Hämäläinen (1977)
Hannu Mikkola (1968, -69, -70, -74, -75, -82, -83)
Ari Vatanen (1981, -84)
Timo Salonen (1985, -86)
Markku Alén (1976, -78, -79, -80, -87, -88)
Tommi Mäkinen (1994, -95, -96, -97, -98)
Juha Kankkunen (1991, -93, -99)
Marcus Grönholm (2000, -01, -02, -04, -05, -06, -07)
Mikko Hirvonen (2009)
Jari-Matti Latvala (2010)

Kuljettajien MM-sarjan tilanne (8/13 osakilpailua):

 1. Sebastien Loeb    Citroen    166
 2. Sebastien Ogier   Citroen    118
 3. J-M Latvala       Ford       105
 4. Petter Solberg    Citroen     90
 5. Mikko Hirvonen    Ford        86
 6. Dani Sordo        Citroen     77
 7. Matthew Wilson    Ford        48
 8. Federico Villagra Ford        26
 9. Henning Solberg   Ford        25
10. Mads Östberg      Subaru      16
11. Kimi Räikkönen    Citroen     15

Valmistajien MM-sarjan tilanne (8/13 kilpailua):

 1. Citroen Total WRT        265
 2. BP Ford Abu Dhabi WRT    210
 3. Citroen Junior Team      145
 4. Stobart-Ford             108
 5. Munchi's Ford             40

Kisan erikoiskokeet:

Torstai 29.7.
18.45 EK1: Laajavuori 1 (4,31 km)

Perjantai 30.7.
7.42 EK2: Urria 1 (12,75 km)
8.40 EK3: Jukojärvi 1 (22,29 km)
10.06 EK4: Urria 2 (12,75 km)
11.04 EK5: Jukojärvi 2 (22,29 km)
Huoltotauko (30 min)
13.58 EK6: Lankamaa (24,87 km)
15.01 EK7: Sirkkamäki 1 (6,45 km)
15.36 EK8: Myhinpää 1 (15,52 km)
17.27 EK9: Sirkkamäki 2 (6,45 km)
18.02 EK10: Myhinpää 2 (15,52 km)
20.00 EK11: Laajavuori 2 (4,31 km)

Lauantai 31.7.
7.33 EK12: Kolonkulma (10,35 km)
8.01 EK13: Väärinmaja (29,29 km)
9.44 EK14: Surkee 1 (19,65 km)
Huoltotauko (30 min)
11.59 EK15: Leustu 1 (21,35 km)
12.46 EK16: Himos 1 (20,94 km)
14.03 EK17: Surkee 2 (19,65 km)
Huoltotauko (30 min)
16.23 EK18: Leustu 2 (21,35 km)
17.10 EK19: Himos 2 (20,94 km)

Neste Oil Ralli Katsomo.fissä:

29.7. Torstai
13.30 FIA:n kansainvälinen lehdistötilaisuus (MAKSUTON, vain Katsomossa)
17.30–18.00 Rally World: edellinen MM-sarjan osakilpailu
18.00–18.30Shake Down
18.30–20.00 LIVE EK1: Laajavuori
20.45 - 21.00 LIVE Huolto (vain Katsomossa)
22.30–22.40 Kooste päivän tapahtumista

30.7. Perjantai
06.30–06.45 LIVE Huolto A (vain Katsomossa)
12.40–12.55 Tilannekatsaus
12.55–13.10 LIVE Huolto B (vain Katsomossa)
13.50–16.30 LIVE helikopterikuvaa EK 6, 7 ja 8 (vain Katsomossa)
14.40–14.55 Tilannekatsaus
17.20–19.00 LIVE helikopterikuvaa EK 9 ja 10 (vain Katsomossa)
19.35–20.45 LIVE EK11: Laajavuori
20.45–21.00 LIVE Huolto C (vain Katsomossa)
22.30–22.40 Kooste päivän tapahtumista
22.30–23.00 Kooste päivän tapahtumista
01.00–01.30Kooste päivän tapahtumista

31.7. Lauantai
05.50–06.05 LIVE Huolto D (vain Katsomossa)
09.35–10.35 LIVE helikopterikuvaa EK 14 (vain Katsomossa)
11.00–11.15 LIVE Huolto E (vain Katsomossa)
11.50–12.30 LIVE helikopterikuvaa EK 15 ja 16 (vain Katsomossa)
12.25–14.00 LIVE EK16: Himos
14.00–15.00 LIVE helikopterikuvaa EK 17 (vain Katsomossa)
15.05–15.35 LIVE Huolto F (vain Katsomossa)
16.30–18.10 LIVE EK 19: Himos
19.20–19.30 Kooste päivän tapahtumista
19.25–20.15 LIVE Palkintojenjako, Paviljonki
22.35–23.05 Kooste päivän tapahtumista
00.25–00.55Kooste päivän tapahtumista

Neste Oil Ralli MTV3:n tv-kanavilla:

Lauantai 31.7.
MTV3 klo 19.20-19.30 Kooste päivän tapahtumista
MTV3 MAX klo 19.25-20.15 LIVE Palkintojenjako, Paviljonki
MTV3 MAX klo 22.35-23.05 Kooste päivän tapahtumista
MTV3 klo 00.25-00.55 Kooste päivän tapahtumista

Sunnuntai 1.8.
MTV3 MAX klo 17.10-18.10 WRC Neste Oil Ralli, kisakooste