EK11: Päätöspäivään Latvalan komennossa

Jari-Matti Latvala (Kuva: Ford)
Jari-Matti Latvala (Kuva: Ford)
Julkaistu 30.07.2010 20:09(Päivitetty 30.07.2010 22:10)

Jari-Matti Latvala johtaa Neste Oil Rallia ennen lauantain päätöspäivää.

Latvala ajaa lauantain kahdeksan erikoiskokeen lenkin ensimmäisenä autona. Hänellä on 9,1 sekunnin etumatka toisena olevaan Norjan Petter Solbergiin verrattuna.

Latvala ajoi perjantai-illan viimeisellä erikoiskokeella saman ajan kuin rallimestari Sebastien Loeb. Perjantaina ensimmäisenä autona reitit läpi ajanut Loeb vaanii kisassa neljännellä sijalla.

- Ihan hyvin meni. Pari ihan pientä virhettä tuli, mutta ei mahda mitään. Pääasiassa tuli ihan hyvin, Latvala totesi päivän viimeisestä erikoiskokeesta MTV3:lle.

Suomalaisten ja Fordin tehdastallin menestystoiveet ovat Latvalan harteilla, sillä kisaa aamulla johtanut Mikko Hirvonen joutui keskeyttämään auton vaurioiduttua rajussa kaadossa.

Myöskään Latvalan päivä ei sujunut täysin ongelmitta, sillä hän loukkasi hieman selkäänsä Urrian erikoiskokeen isoissa hypyissä.

- Tiedän sen ison hyppyrin ja mielestäni hidastin tarpeeksi. Silti tulimme keula edellä maahan ja satutin selkäni. Laitoimme sitten tauolla selkää kuntoon ja ajo alkoi taas sujua, Latvala kertasi päivänsä tapahtumia.

Kimi ja "Kankku" sekuntitaistossa

Keskinäistä taistoaan käyvät yhä Kimi Räikkönen ja Juha Kankkunen. Kaksikko taistelee seitsemännestä sijasta. Illan päätteeksi niskan päällä on Kankkunen, joka sai päivän alussa 10 sekunnin aikasakon varaslähdöstä. Se ei legendan päivää kuitenkaan pilannut.

- Hyvin meni, oikeastaan paremmin kuin luulin. Opin autoa ja sain luottamusta siihen, Kankkunen sanaili päivän päätteeksi.

Räikkönen on kahdeksantena 7,5 sekunnin päässä Kankkusesta.

- Suhteellisen hankalaa ollut koko päivän. Nyt vähän muutettiin autoa, niin se tuntui paremmalta. Ehkä se huomenna menee vähän paremmin, Räikkönen kommentoi.

Suomalaisista myös Juho Hänninen ja Matti Rantanen taistelevat viimeisistä MM-pistesijoista. He käyvät keskenään myös S2000-luokan kärkitaistoa.

Lauantain kisaurakka alkaa Kolonkulman 12. erikoiskokeella kello 7.33. MTV3:n Katsomo.fin rallipalvelussa aamun ensimmäinen suora lähetys huoltoparkista alkaa jo kello 6.30.

MM-rallin tulospalvelu | Rallivideot Katsomo.fissä

Lue myös:
Latvala yllättyi kärkipaikasta - "olisin mieluummin toisena"
Tuominen: Latvala pystyy käsittelemään paineet
Tallipäällikkö: Totta kai Latvalalla on paineita

Räikkönen: Huomenna ohi Kankkusesta!

Salo keskeytti N-ryhmän kärkipaikalta
Video Hirvosen keskeytyksestä - katso maksutta!
Kommentti Jyväskylästä: Yleisön suosikit Kimi ja Kankku

Neste Oil Ralli, tilanne EK 11/19:

 1. J-M. Latvala      Ford     1.10.30,7  
 2. Petter Solberg    Citroen       +9,1  
 3. Sebastien Ogier   Citroen      +21,8  
 4. Sebastien Loeb    Citroen      +32,0  
 5. Dani Sordo        Citroen      +43,7
 6. Matthew Wilson    Ford       +2.35,3  
 7. Juha Kankkunen    Ford       +3.10,7   
 8. Kimi Räikkönen    Citroen    +3.18,2        

Kaikkien suomalaiskuskien sijoitukset MTV3 Tulospalvelussa!

Erikoiskokeen 11 nopeimmat:

 1. Sebastien Loeb    Citroen     6.59,8
 2. Sebastien Ogier   Citroen       +0,7
 3. J-M. Latvala      Ford          +1,7
 4. Petter Solberg    Citroen       +2,3
 5. Dani Sordo        Citroen       +6,6
 6. Mads Östberg      Subaru       +14,8
 7. Juha Kankkunen    Ford         +16,8
 8. Matthew Wilson    Ford         +20,5 
 9. Kimi Räikkönen    Citroen      +21,9  

Viikonlopun ek-aikataulu:

Torstai 29.7.
18.45 EK1: Laajavuori 1 (4,31 km)

Perjantai 30.7.
7.42 EK2: Urria 1 (12,75 km)
8.40 EK3: Jukojärvi 1 (22,29 km)
10.06 EK4: Urria 2 (12,75 km)
11.04 EK5: Jukojärvi 2 (22,29 km)
Huoltotauko (30 min)
13.58 EK6: Lankamaa (24,87 km)
15.01 EK7: Sirkkamäki 1 (6,45 km)
15.36 EK8: Myhinpää 1 (15,52 km)
17.27 EK9: Sirkkamäki 2 (6,45 km)
18.02 EK10: Myhinpää 2 (15,52 km)
20.00 EK11: Laajavuori 2 (4,31 km)

Lauantai 31.7.
7.33 EK12: Kolonkulma (10,35 km)
8.01 EK13: Väärinmaja (29,29 km)
9.44 EK14: Surkee 1 (19,65 km)
Huoltotauko (30 min)
11.59 EK15: Leustu 1 (21,35 km)
12.46 EK16: Himos 1 (20,94 km)
14.03 EK17: Surkee 2 (19,65 km)
Huoltotauko (30 min)
16.23 EK18: Leustu 2 (21,35 km)
17.10 EK19: Himos 2 (20,94 km)

Neste Oil Ralli Katsomo.fissä:

29.7. Torstai
13.30 FIA:n kansainvälinen lehdistötilaisuus (MAKSUTON, vain Katsomossa)
17.30–18.00 Rally World: edellinen MM-sarjan osakilpailu
18.00–18.30Shake Down
18.30–20.00 LIVE EK1: Laajavuori
20.45 - 21.00 LIVE Huolto (vain Katsomossa)
22.30–22.40 Kooste päivän tapahtumista

30.7. Perjantai
06.30–06.45 LIVE Huolto A (vain Katsomossa)
12.40–12.55 Tilannekatsaus
12.55–13.10 LIVE Huolto B (vain Katsomossa)
13.50–16.30 LIVE helikopterikuvaa EK 6, 7 ja 8 (vain Katsomossa)
14.40–14.55 Tilannekatsaus
17.20–19.00 LIVE helikopterikuvaa EK 9 ja 10 (vain Katsomossa)
19.35–20.45 LIVE EK11: Laajavuori
20.45–21.00 LIVE Huolto C (vain Katsomossa)
22.30–22.40 Kooste päivän tapahtumista
22.30–23.00 Kooste päivän tapahtumista
01.00–01.30Kooste päivän tapahtumista

31.7. Lauantai
05.50–06.05 LIVE Huolto D (vain Katsomossa)
09.35–10.35 LIVE helikopterikuvaa EK 14 (vain Katsomossa)
11.00–11.15 LIVE Huolto E (vain Katsomossa)
11.50–12.30 LIVE helikopterikuvaa EK 15 ja 16 (vain Katsomossa)
12.25–14.00 LIVE EK16: Himos
14.00–15.00 LIVE helikopterikuvaa EK 17 (vain Katsomossa)
15.05–15.35 LIVE Huolto F (vain Katsomossa)
16.30–18.10 LIVE EK 19: Himos
18.45–19.00 LIVE Huolto G(vain Katsomossa)
19.20–19.30 Kooste päivän tapahtumista
19.25–20.15 LIVE Palkintojenjako, Paviljonki
22.35–23.05 Kooste päivän tapahtumista
00.25–00.55Kooste päivän tapahtumista

Neste Oil Ralli MTV3:n tv-kanavilla:

Perjantai 30.7.
MTV3 klo 22.30-22.40 Kooste päivän tapahtumista
MTV3 MAX klo 22.30-23.00 Kooste päivän tapahtumista
MTV3 klo 01.00-01.30 Kooste päivän tapahtumista

Lauantai 31.7.
MTV3 klo 12.25-14.00 LIVE EK16: Himos
MTV3 MAX klo 16.30-18.10 LIVE EK 19: Himos
MTV3 klo 19.20-19.30 Kooste päivän tapahtumista
MTV3 MAX klo 19.25-20.15 LIVE Palkintojenjako, Paviljonki
MTV3 MAX klo 22.35-23.05 Kooste päivän tapahtumista
MTV3 klo 00.25-00.55 Kooste päivän tapahtumista

Sunnuntai 1.8.
MTV3 MAX klo 17.10-18.10 WRC Neste Oil Ralli, kisakooste