EK1: Solberg yllätti Laajavuorella – Hirvonen toisena - katso!

Petter Solberg (Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva)
-Petter Solberg (Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva)
Julkaistu 29.07.2010 19:52(Päivitetty 29.07.2010 22:55)

Norjan Petter Solberg johtaa Neste Oil Rallia torstaina ajetun ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen.

Vuoden 2003 maailmanmestari Solberg kaahasi Citroenillaan Laajavuoren 4,31 kilometrin mittaisen erikoiskokeen pohja-aikaan, 2.33,2.

- Aika oli hyvä ensimmäiseksi erikoiskokeeksi. Jännitin kuitenkin hieman, sillä olisin olisin voinut ajaa vielä kovempaakin, norjalainen huikkasi MTV3:lle erikoiskokeen jälkeen.

Fordin tehdastallin Mikko Hirvonen oli avaustaipaleen toiseksi nopein jäätyään Solbergille tasan sekunnilla. Hirvonen ei halunnut ottaa avausta liian isolla riskillä.

- Ei tultu riskillä, mutta tuli silti pieniä virheitä. Kaksi kertaa vähän stumppasi kone, kun vaihdettiin isompaa vaihdetta. Se aina vähän kostautuu. Ihan ok alku, ei mitään hätää, Hirvonen kommentoi.

Hirvosen tallikaveri Jari-Matti Latvala on kisassa Citroenin ranskalaismestarin Sebastien Loebin kanssa jaetulla kolmannella sijalla.

- Parissa paikassa meni vähän leveäksi, kun ajoin hieman liian aggressiivisesti. Ei ollut surkea, mutta ei paras mahdollinen avaus, Latvala kertasi.

Citroenin junnutallin WRC-kalustolla ajava Kimi Räikkönen on kisassa kymmenentenä. Kahdeksan vuoden jälkeen paluun MM-ralleihin tehnyt Juha Kankkunen on avauksen jälkeen 13. sijalla.

Kilpailu jatkuu perjantaina ja päättyy lauantaina.

Lue myös:
Hirvonen myöntää: Jännitti!
Petter Solberg loistaa tyytyväisyyttä: Tämä on paluuni!
Räikkönen: Auto meinasi sammua
Kankkunen avauksestaan: Olo kuin pikkupojalla!
Ketomaan hurja avaus: Ei yhtään riskillä
Gardemeister sekoili vaihteiden kanssa

MM-rallin tulospalvelu! | MM-rallivideot Katsomo.fissä!

Katso maksutta Anette Latva-Piikkilän juttu Jyväskylästä (Tulosruutu 29.7.)

Sumo video id

Neste Oil Ralli, tilanne EK 1/19:

 1. Petter Solberg   Citroen   2.33,2  
 2. Mikko Hirvonen   Ford        +1,0 
 3. J-M. Latvala     Ford        +1,6 
 3. Sebastien Loeb   Citroen     +1,6 
 5. Sebastien Ogier  Citroen     +3,2 
 5. Henning Solberg  Ford        +3,2 
 7. Dani Sordo       Citroen     +3,8 
 8. Matthew Wilson   Ford        +5,4 
 8. Mads Östberg     Subaru      +5,4 
10. Kimi Räikkönen   Citroen     +6,4
...
12. Jari Ketomaa     Ford        +9,4  
13. Juha Kankkunen   Ford        +9,6 

Kaikkien suomalaiskuskien sijoitukset MTV3 Tulospalvelussa!

Viikonlopun ek-aikataulu:

Torstai 29.7.
18.45 EK1: Laajavuori 1 (4,31 km)

Perjantai 30.7.
7.42 EK2: Urria 1 (12,75 km)
8.40 EK3: Jukojärvi 1 (22,29 km)
10.06 EK4: Urria 2 (12,75 km)
11.04 EK5: Jukojärvi 2 (22,29 km)
Huoltotauko (30 min)
13.58 EK6: Lankamaa (24,87 km)
15.01 EK7: Sirkkamäki 1 (6,45 km)
15.36 EK8: Myhinpää 1 (15,52 km)
17.27 EK9: Sirkkamäki 2 (6,45 km)
18.02 EK10: Myhinpää 2 (15,52 km)
20.00 EK11: Laajavuori 2 (4,31 km)

Lauantai 31.7.
7.33 EK12: Kolonkulma (10,35 km)
8.01 EK13: Väärinmaja (29,29 km)
9.44 EK14: Surkee 1 (19,65 km)
Huoltotauko (30 min)
11.59 EK15: Leustu 1 (21,35 km)
12.46 EK16: Himos 1 (20,94 km)
14.03 EK17: Surkee 2 (19,65 km)
Huoltotauko (30 min)
16.23 EK18: Leustu 2 (21,35 km)
17.10 EK19: Himos 2 (20,94 km)

Neste Oil Ralli Katsomo.fissä:

29.7. Torstai
13.30 FIA:n kansainvälinen lehdistötilaisuus (MAKSUTON)
17.30–18.00 Rally World: edellinen MM-sarjan osakilpailu
18.00–18.30Shake Down
18.30–20.00 LIVE EK1: Laajavuori
20.45 - 21.00 LIVE Huolto (vain Katsomossa)
22.30–22.40 Kooste päivän tapahtumista

30.7. Perjantai
06.30–06.45 LIVE Huolto A (vain Katsomossa)
12.40–12.55 Tilannekatsaus
12.55–13.10 LIVE Huolto B (vain Katsomossa)
13.50–16.30 LIVE helikopterikuvaa EK 6, 7 ja 8 (vain Katsomossa)
14.40–14.55 Tilannekatsaus
17.20–19.00 LIVE helikopterikuvaa EK 9 ja 10 (vain Katsomossa)
19.35–20.45 LIVE EK11: Laajavuori
20.45–21.00 LIVE Huolto C (vain Katsomossa)
22.30–22.40 Kooste päivän tapahtumista
22.30–23.00 Kooste päivän tapahtumista
01.00–01.30Kooste päivän tapahtumista

31.7. Lauantai
06.30–06.45 LIVE Huolto D (vain Katsomossa)
09.35–10.35 LIVE helikopterikuvaa EK 14 (vain Katsomossa)
11.00–11.15 LIVE Huolto E (vain Katsomossa)
11.50–12.30 LIVE helikopterikuvaa EK 15 ja 16 (vain Katsomossa)
12.25–14.00 LIVE EK16: Himos
14.00–15.00 LIVE helikopterikuvaa EK 17 (vain Katsomossa)
15.05–15.35 LIVE Huolto F (vain Katsomossa)
16.30–18.10 LIVE EK 19: Himos
18.45–19.00 LIVE Huolto G(vain Katsomossa)
19.20–19.30 Kooste päivän tapahtumista
19.25–20.15 LIVE Palkintojenjako, Paviljonki
22.35–23.05 Kooste päivän tapahtumista
00.25–00.55Kooste päivän tapahtumista

Neste Oil Ralli MTV3:n tv-kanavilla:

Torstai 29.7.
MTV3 MAX klo 17.30-18.00 Rally World: edellinen MM-sarjan osakilpailu
MTV3 MAX klo 18.00-18.30 Shakedown
MTV3 MAX klo 18.30-20.00 LIVE EK1: Laajavuori
MTV3 klo 22.30-22.40 Kooste päivän tapahtumista

Perjantai 30.7.
MTV3 MAX klo 12.40-12.55 Kooste päivän tapahtumista
MTV3 MAX klo 14.40-14.55 Kooste päivän tapahtumista
MTV3 MAX klo 19.35-20.45 LIVE EK11: Laajavuori
MTV3 klo 22.30-22.40 Kooste päivän tapahtumista
MTV3 MAX klo 22.30-23.00 Kooste päivän tapahtumista
MTV3 klo 01.00-01.30 Kooste päivän tapahtumista

Lauantai 31.7.
MTV3 klo 12.25-14.00 LIVE EK16: Himos
MTV3 MAX klo 16.30-18.10 LIVE EK 19: Himos
MTV3 klo 19.20-19.30 Kooste päivän tapahtumista
MTV3 MAX klo 19.25-20.15 LIVE Palkintojenjako, Paviljonki
MTV3 MAX klo 22.35-23.05 Kooste päivän tapahtumista
MTV3 klo 00.25-00.55 Kooste päivän tapahtumista

Sunnuntai 1.8.
MTV3 MAX klo 17.10-18.10 WRC Neste Oil Ralli, kisakooste