EK14: Latvalalla hurja hyökkäys päällä

Jari-Matti Latvala (Kuva: Ford)
Jari-Matti Latvala (Kuva: Ford)
Julkaistu 31.07.2010 09:58(Päivitetty 31.07.2010 10:47)

Jari-Matti Latvala puolustaa kiihkeästi Neste Oil Rallin kärkipaikkaansa.

Ensimmäisenä autona reitit ajava Latvala suoritti 14. erikoiskokeen hurjalla sykkeellä. Hän teki Surkeen 20 kilometrin etapilla ajan 9.56,4.

Muut maaliin saapuneet kärkikuljettajat eivät pystyneet alittamaan kymmen minuutin rajaa. Kisassa toisena oleva Ranskan Sebastien Ogier jäi Latvalan pohja-ajasta 7,3 sekuntia. Nyt kärkikaksikon välinen ero on 22,5 sekuntia. Perjantain jälkeen toisena ollut Norjan Petter Solberg on kolmatena 6,1 sekunnin päässä Ogierista. Ranskalaismestari Sebastien Loeb on neljäntenä yli puolen minuutin päässä kärjestä.

Muista suomalaisista Juha Kankkunen on seitsemännellä sijalla. Kahdeksan vuoden tauon MM-ralleista pitänyt rallilegenda on jäänyt Latvalan pohja-ajasta lähes viisi minuuttia.

Lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella ulosajon kokenut Kimi Räikkönen jatkaa taisteluaan kilpailussa. Räikkönen menetti ulosajoon useita minuutteja, ennen kuin hänet saatiin yleisön avustuksella takaisin reitille. Formulamestarin Citroen-auto kuitenkin vaurioitui rytäkässä ja ulosajon jälkeen Räikkönen on kärsinyt kahdesta rengasrikosta. Vikojen korjaamisen takia Räikkönen myös myöhästyi erikoiskokeen lähdöstä, joten hänelle langetettiin kolmen ja puolen minuutin aikasakko. Yhteensä hän on 20 minuuttia kärkeä perässä.

Kilpailussa ajetaan vielä viisi erikoiskoetta.

MM-rallin tulospalvelu | Rallivideot Katsomo.fissä

Lue myös:
Latvala: Tietyillä pätkillä sitikat tulevat kovaa

Neste Oil Ralli, tilanne EK 14/19:

 1. J-M. Latvala      Ford     1.40.28,7  
 2. Sebastien Ogier   Citroen      +22,5  
 3. Petter Solberg    Citroen      +28,6  
 4. Sebastien Loeb    Citroen      +33,1 
 5. Dani Sordo        Citroen    +1.06,8  
 6. Matthew Wilson    Ford       +3.51,0  
 7. Juha Kankkunen    Ford       +4.46,7  
 8. Mads Östberg      Subaru     +5.08,4
...
40. Kimi Räikkönen    Citroen   +20.35,0   

Kaikkien suomalaiskuskien sijoitukset MTV3 Tulospalvelussa!

Erikoiskokeen 14 nopeimmat:

 1. J-M. Latvala      Ford        9.56,4 
 2. Sebastien Ogier   Citroen       +7,3 
 3. Sebastien Loeb    Citroen       +8,1 
 4. Petter Solberg    Citroen      +11,8
 5. Dani Sordo        Citroen      +17,9
 6. Mads Östberg      Subaru       +21,2
 7. Matthew Wilson    Ford         +34,6  
 8. Juha Kankkunen    Ford         +42,1 
 9. Kimi Räikkönen    Citroen      +44,3

Viikonlopun ek-aikataulu:

Torstai 29.7.
18.45 EK1: Laajavuori 1 (4,31 km)

Perjantai 30.7.
7.42 EK2: Urria 1 (12,75 km)
8.40 EK3: Jukojärvi 1 (22,29 km)
10.06 EK4: Urria 2 (12,75 km)
11.04 EK5: Jukojärvi 2 (22,29 km)
Huoltotauko (30 min)
13.58 EK6: Lankamaa (24,87 km)
15.01 EK7: Sirkkamäki 1 (6,45 km)
15.36 EK8: Myhinpää 1 (15,52 km)
17.27 EK9: Sirkkamäki 2 (6,45 km)
18.02 EK10: Myhinpää 2 (15,52 km)
20.00 EK11: Laajavuori 2 (4,31 km)

Lauantai 31.7.
7.33 EK12: Kolonkulma (10,35 km)
8.01 EK13: Väärinmaja (29,29 km)
9.44 EK14: Surkee 1 (19,65 km)
Huoltotauko (30 min)
11.59 EK15: Leustu 1 (21,35 km)
12.46 EK16: Himos 1 (20,94 km)
14.03 EK17: Surkee 2 (19,65 km)
Huoltotauko (30 min)
16.23 EK18: Leustu 2 (21,35 km)
17.10 EK19: Himos 2 (20,94 km)

Neste Oil Ralli Katsomo.fissä:

29.7. Torstai
13.30 FIA:n kansainvälinen lehdistötilaisuus (MAKSUTON, vain Katsomossa)
17.30–18.00 Rally World: edellinen MM-sarjan osakilpailu
18.00–18.30Shake Down
18.30–20.00 LIVE EK1: Laajavuori
20.45 - 21.00 LIVE Huolto (vain Katsomossa)
22.30–22.40 Kooste päivän tapahtumista

30.7. Perjantai
06.30–06.45 LIVE Huolto A (vain Katsomossa)
12.40–12.55 Tilannekatsaus
12.55–13.10 LIVE Huolto B (vain Katsomossa)
13.50–16.30 LIVE helikopterikuvaa EK 6, 7 ja 8 (vain Katsomossa)
14.40–14.55 Tilannekatsaus
17.20–19.00 LIVE helikopterikuvaa EK 9 ja 10 (vain Katsomossa)
19.35–20.45 LIVE EK11: Laajavuori
20.45–21.00 LIVE Huolto C (vain Katsomossa)
22.30–22.40 Kooste päivän tapahtumista
22.30–23.00 Kooste päivän tapahtumista
01.00–01.30Kooste päivän tapahtumista

31.7. Lauantai
05.50–06.05 LIVE Huolto D (vain Katsomossa)
09.35–10.35 LIVE helikopterikuvaa EK 14 (vain Katsomossa)
11.00–11.15 LIVE Huolto E (vain Katsomossa)
11.50–12.30 LIVE helikopterikuvaa EK 15 ja 16 (vain Katsomossa)
12.25–14.00 LIVE EK16: Himos
14.00–15.00 LIVE helikopterikuvaa EK 17 (vain Katsomossa)
15.05–15.35 LIVE Huolto F (vain Katsomossa)
16.30–18.10 LIVE EK 19: Himos
18.45–19.00 LIVE Huolto G(vain Katsomossa)
19.20–19.30 Kooste päivän tapahtumista
19.25–20.15 LIVE Palkintojenjako, Paviljonki
22.35–23.05 Kooste päivän tapahtumista
00.25–00.55Kooste päivän tapahtumista

Neste Oil Ralli MTV3:n tv-kanavilla:

Lauantai 31.7.
MTV3 klo 12.25-14.00 LIVE EK16: Himos
MTV3 MAX klo 16.30-18.10 LIVE EK 19: Himos
MTV3 klo 19.20-19.30 Kooste päivän tapahtumista
MTV3 MAX klo 19.25-20.15 LIVE Palkintojenjako, Paviljonki
MTV3 MAX klo 22.35-23.05 Kooste päivän tapahtumista
MTV3 klo 00.25-00.55 Kooste päivän tapahtumista

Sunnuntai 1.8.
MTV3 MAX klo 17.10-18.10 WRC Neste Oil Ralli, kisakooste