Kimi Räikkönen on erityisessä asemassa, sillä hänellä on ollut mahdollisuus mitata taitojaan sekä rata-autoilun että rallin huipputasolla.
F1-mestari Räikkönen sanoo, ettei hänellä kuitenkaan ole mitään tarvetta todistella yleisölle tai muille kuljettajille monilahjakkuuttaan. Hän haluaa vain nähdä, kuinka korkealle rahkeet rallissa riittävät.
- En ole oikeastaan ajatellut koko monilahjakkuus-asiaa. En ole koskaan hirveästi perustanut siitä, mitä ihmiset minun kyvyistäni ajattelevat, Räikkönen toteaa STT:lle.
Suomesta on aiemminkin tullut lahjakkaita kuljettajia, jotka ovat pystyneet tekemään tulosta sekä radalla että rallissa. Räikkösen tapaan mahdollisuutta ajaa huippuautolla F1-sarjaa ja MM-rallia he eivät kuitenkaan koskaan saaneet.
Yksi näistä monilahjakkuuksista oli rallin MM-osakilpailuja voittanut Henri Toivonen, jolla olisi ollut mahdollisuus luoda uraa myös formuloissa. Toivonen kuoli Korsikan MM-rallissa 1986 tapahtuneessa onnettomuudessa.
- En vertaile itseäni toisiin kuljettajiin, mutta olen kuullut, että Toivonen ajoi pikkuformuloita todella kovaa. Ikävä kyllä hänen ralliuransa jäi lyhyeksi, Räikkönen muistelee.
"Jonain päivänä rallin huipulle"
Moniosaaja tai ei, Räikkönen antaa ymmärtää, että hän on ralliuransa suhteen tosissaan. Hän haluaa oppia ja päästä koko ajan lähemmäksi lajin eliittiä.
- Tietysti tiesin, että menestyminen rallissa tulee olemaan vaikeaa. En odottanut, että yhtäkkiä sitä vain rupeaisi pärjäämään. Toivottavasti jonain päivänä pystyisimme ajamaan aivan kärjessä, Räikkönen sanoo.
Rallissa oppiminen tapahtuu usein kantapään kautta, mutta Räikkönen ei ole osoittanut luovuttamisen merkkejä. Siitä hyvänä esimerkkinä oli Suomen MM-ralli, jossa hän jatkoi sitkeästi taivaltaan ulosajonsa jälkeen. Hän halusi jatkaa saadakseen lisää kokemusta Suomen MM-rallin teistä.
- Tottakai se olisi hienoa joskus pärjätä rallissakin, mutta opittavaa on vielä paljon, Räikkönen tunnustaa.
Lue myös:
Latvala voitti Suomen MM-rallin
(MTV3-STT)