Lastenlasten seura tekee hyvää aivoille – kunhan sitä ei ole liikaa
Ajan viettäminen lastenlasten kanssa kuuluu monen isoäidin lempipuuhiin, ja myös tutkimus näyttää puhuvan sen puolesta – kunhan määrä pysyy kohtuullisena.
Lastenlasten kaitseminen voi auttaa pitämään isoäidin mielen terävänä. Tähän tulokseen tultiin Menopause-julkaisussa vuonna 2014 ilmestyneessä tutkimuksessa. Australiassa tehtyyn tutkimukseen osallistui 186 iältään 57–68-vuotiasta naista. Heistä 120 oli isoäitejä.
Ne isoäidit, jotka auttoivat lastenlastensa hoidossa ainakin kerran viikossa, saivat kolmessa eri kognitiivisessa testissä parhaimmat pisteet. Tutkijat päättelivät, että lastenlasten seura voisi mahdollisesti vähentää muistisairauden riskiä.
Aiemmatkin tutkimukset viittaavat siihen, että sosiaalinen vuorovaikutus ylipäätään voi edistää ikäihmisten mielenterveyttä.
Kannattaa kuitenkin huomata, että naiset, jotka viettivät lastenlasten kanssa viikoittain viisi päivää tai enemmän, saivat kognitiivisissa testeissä huomattavasti alhaisemmat pisteet. He myös kokivat lastenlasten vanhempien eli omien lastensa vaativan heiltä liikaa.
Lähteet: Cbsnews.com, Goodhousekeeping.com
Isovanhemman kielletyt tunteet
Mitä haasteita, paineita ja kiellettyjä tunteita isovanhemmuuteen liittyy? Siitä keskusteltiin Studio55.fi-ohjelmassa toukokuussa 2015. Vieraana oli perheneuvonnan koordinaattori Minna Oulasmaa Väestöliitosta.
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää