Lassi Etelätalo kuittaili kilpaveljelle keihään karsinnassa: "Tiesi itsekin"
Lassi Etelätalo kiskaisi kahden muun suomalaisen tavoin keihään EM-finaaliin tuloskella 80,83. Samassa karsintaryhmässä heittänyt Saksan Julian sei Etelätalolta pientä kuittia huippuheiton jälkeen.
– Edelliset kovat heitot oli Saksan kisasta kolme viikkoa sitten. Oli vähän epävarmaa, miten lähtee toimimaan, mutta tuntui verryttelyssä toimivan. Tuki oli ihan hyvä ja siitä oli mukava heittää. Kun jalat toimii, tulee loppu automaattisesti, Etelätalo kommentoi suorituksiaan karsinnassa.
Etelätalon mielestä yksikään karsintaheitto ei ollut erinomainen.
– Kaikissa oli jotain pielessä. Vauhdissa on varaa kiristää, tämä oli vähän tällainen safety vauhti. Tiesin, että tuollaisella vauhdislla voi heittää 80 metriä, Etelätalo kertoo.
Suomalaisheittäjä joutui käyttämään karsinnassa kaikki kolme yritystä. Ennen karsintaa oli puhetta, että pitäsi yrittää säästellä, sillä finiaali on jo huomenna.
– Aamulla kun herää voi vähän tuntua, mutta katsotaan. Pitäisi varmaan samoilla silmillä jatkaa huomiseen finaaliin. Jostain reivibileet, ettei kroppa hyydy, eikä kroppa ehdi aloittaa palautumista, mikä tuo sitten kireydet ja kivut, Etelätalo suunnittelee virnistäen.
Yksi keihäskisan ennakkosuosikeista, Saksan Julian weber, oli tiukoilla karsinnassa, kun hän heitti vasta viimeisellä yli karsintarajan. Tulos oli lopulta komea 85,01, millä irtosi koko keihäskarsinnan ykköspaikka.
– Etelätalo antoi suoritukselle pienet aplodit ja kävi huikkaamassa kilpakaverilleen jotain.
– Hän tiesi itsekin, että vähän tiukoille meni. Se on semmoista pikkuista vittuilua puolin ja toisin, Etelätalo hymyilee.
Etelätalo puhui ennen karsintoja, että finaalissa mitaliin pitää heittää yli 85 metriä. Etelätalolta tiedustellaan, pitääkö keihäsmiesten pelastaa Suomen yleisurheilu jälleen kerran, kun mitalia ei ole vielä tullut.
– Kyllä. Niinhän se on monesti ollut.
Keihäänheiton EM-finaali kilpaillaan keskiviikkoiltana. Mukana ovat Etelätalon lisäks Oliver Helander ja Toni Keränen.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää