Jos toinen tai molemmat vanhemmat juovat liikaa, rutiinia hyvälle arjelle ei ole. Vielä pahempaa saattaa olla se, kun vanhempi ei juo; silloin lapsi pelkää hetkeä, jona korkki jälleen aukeaa.
Ani Kellomäen äiti joi liikaa Anin nuoruudessa. Kun hän kirjoitti aiheesta blogiinsa vuonna 2014, hän mietti, karkottaako se lukijat.
Toisin kävi: blogin kävijämäärä kasvoi kuusinumeroiseksi, kun ihmiset halusivat kertoa omia kokemuksiaan ja mietteitään liikaa juovista vanhemmista.
”Mietimme siskon kanssa, että kaipa meille joku ilmoittaa, jos jotain sattuu. Sitten äiti palasi kotiin pää ajeltuna. Oli tullut kantapaikassa pää edellä raput alas ja joutunut leikkaukseen. Ei ollut kenellekään tullut mieleen, että lapsille voisi olla hyvä ilmoittaa sellaisesta. Onneksi saimme lapsilisät tilillemme, että ruuassa hyvin pysyimme.” Nainen, 30
– Lainaus teoksesta Kosteusvaurioita
Tarinat Kellomäki kokosi kirjaksi, joka kertoo kostean lapsuuden kokeneiden elämästä ja aikuisuudesta. Kirjan nimeksi tuli Kosteusvaurioita.
Kostean lapsuuden jälkeen ihmisen luulisi halajavan vain tavallista arkea. Ajatus on Kellomäen mukaan petollinen, koska jatkuvaan jännittämiseen ja varuillaanoloon tottuneelle liika tasaisuus voi tuntua ahdistavalta. Rutiinia hyvälle arjelle ei ole.
– Omissa ihmissuhteissani tausta näkyi ehkä parhaiten liiallisena kiltteytenä. Olin aina ennen toisten käytettävissä mihin vain ja milloin vain, enkä osannut kuunnella omaa jaksamistani ja vetää rajoja. Myös minulle on ollut vaikeaa uskaltaa olla omana itseäni toisten edessä myös heikkona ja tarvitsevana. Kesti pitkälle aikuisuuteen uskaltaa esimerkiksi itkeä toisen edessä tai suuttua kunnolla ilman, että ajattelin suhteen heti katkeavan lopullisesti, Kellomäki sanoo.
– Olin ihmissuhteissani aika mustavalkoinen, enkä sietänyt toisten inhimillisiä mokia. Jos tuli riitaa, lähdin mieluummin kävelemään kuin suostuin hyväksymään, että myös hankalista tilanteista voi puhua ja päästä yli. Onneksi niistä ajoista on nyt jo kauan.
