Länsi-Suomi: Tarmo Reunanen kertoi itse, mitä sanoi – huutelukohusta syntynyt uhkakuva huolettaa

Liigan urheilujohtaja Jussi Markkanen, tietävätkö pelaajat nyt mitä ei kaukalossa saa sanoa? 1:33
Liigan urheilujohtaja Jussi Markkanen, tietävätkö pelaajat nyt mitä ei kaukalossa saa sanoa?

Kielenkäytöstään rangaistua Rauman Lukon puolustajaa Tarmo Reunasta harmittaa kohun takia syntynyt rasistin leima, hän kertoi sanomalehti Länsi-Suomen haastattelussa.

Reunanen kertoi asiasta levinneen valheita, joita hän haluaa oikoa.

– Ihan eniten mua harmittaa tuo rasistin leima. Ei kukaan voi sanoa, etteikö se vaikuttaisi esimerkiksi jossain tulevaisuudessa sopimusneuvotteluihin, Reunanen sanoi lehden haastattelussa.

Reunanen sai perjantaisessa KalPa-Lukko-pelissä ulosajon verbaalisesta käytöksestä. Aluksi jäähy kuulutettiin rasistisena käytöksenä, mutta myöhemmin syyksi vaihdettiin epäurheilijamainen käytös.

SM-Liigan kurinpitodelegaatio antoi puolustajalle myös yhden ottelun pelikiellon verbaalisesta loukkauksesta vastustajaa kohtaan.

Ilta-Sanomien aiempien tietojen mukaan Reunanen olisi huutanut eräälle KalPan pelaajalle "vitun hintti".

– Sanoin sanatarkasti ”painu vittuun, vitun Mestis-homo”, Reunanen kertoi LS:lle lisäten, että painotus oli Mestis-sanalla.

– Olen äärimmäisen pahoillani, että menin käyttämään seksuaalivähemmistöön kohdistuvaa sanaa, joka voidaan varmasti kokea loukkaavaksi, hän jatkoi.

Lue myös:

    Uusimmat