Läkähdyttävän kuuma sää ajoi järkyttävään ratkaisuun Intiassa: Sukulaiset ottivat hengityskoneen irti ilmastointilaitteen vuoksi – mies kuoli
Sukulaisten kerrotaan päätyneen järkyttävään ratkaisuun helteisenä päivänä vieraillessaan Pohjois-Intiassa sijaitsevassa sairaalassa, kertoo paikallinen Indian Express -lehti.
Toistaiseksi tunnistamaton 40-vuotias mies joutui sairaalahoitoon Maharao Bhimsinghin sairaalaan kesäkuun 13. päivä. Vielä tuolloin miehen epäiltiin sairastuneen koronavirukseen, mutta miehelle tehdyn testin tulos osoittautui negatiiviseksi.
Kaksi päivää myöhemmin mies siirrettiin varotoimenpiteenä erityisosastolle, sillä yksi teho-osastolla ollut potilas oli saanut koronavirustestissä positiivisen tuloksen.
Polttavan kuuma sää ajoi järkyttävään tekoon
Miehen sukulaiset vierailivat sairaalassa. Kuten Suomessa, myös Intiassa sää on polttavan kuuma – lämpötila kohosi ulkona yli 40 asteeseen.
Sukulaiset toivat sairaalaan mukanaan ilmastointilaitteen, jolle ei tahtonut löytyä pistorasiaa.
Intialaislehden mukaan joku sukulaisista oli tehnyt tilaa ilmastointikoneen johdolle irrottamalla hengityskoneen seinästä.
Hengityskone, johon sairastunut mies oli kytkettynä, ei simahtanut samalla sekunnilla, vaan laite sinnitteli päällä akun varassa. Kun akku loppui puoli tuntia myöhemmin, sukulaiset riensivät hälyttämään hoitohenkilökunnan paikalle.
Miestä yritettiin elvyttää, mutta pian kävi ilmi, että mies oli menehtynyt.
Tapahtumien kulkua tutkitaan parhaillaan.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Indian Express, New York Post, Vice
Uusimmat
-
05:47
Kommentti: Viikonloppu voi tuoda mukanaan ongelman Natolle ja EU:lle
-
05:45
Ruotsi harkitsee armeijan käyttöä jengejä vastaan – "Laki ei ole jengisotaa ja lapsisotilaita varten, mutta se muuttuu nyt"
-
05:33
Tesla haastettu oikeuteen rasismin vuoksi
-
05:28
Peru sulkee osia Machu Picchusta – syynä ihmiset
-
05:23
SVT: Tukholmassa on 150 kohdetta, joissa poliisi odottaa tapahtuvan väkivaltaa
-
05:01
Salkkarit-Cindyn kohtalo jää dramaattisen käänteen jälkeen avoimeksi – hahmo ja näyttelijä poistuvat ainakin toistaiseksi sarjasta
-
23:53
Ruotsin entiseltä pääministeriltä ehdotus – Suomesta poliiseja avuksi jengiväkivallan torjumiseen
-
22:52
Paulus Arajuuri lopettaa pelaajauransa – "En ole pystynyt antamaan kaikkeani joka päivä"
-
22:45
Puola sanoo sen puolelle rajaa viime vuonna osuneen ohjuksen olleen ukrainalainen – surmasi kaksi ihmistä
-
22:27
Huuhkajien huolenaiheesta lupaava tieto – "Edistynyt jatkuvasti"
-
22:03
Puvustus oli poikkeuksellisen aikavievää Spede-elokuvassa – näyttelijä Aku Sipola: "En ole tuollaiseen koskaan törmännyt"
-
21:40
Leijonien päävalmentajaksi nimetty Antti Pennanen jättipestin vaikutuksesta Ilvekseen: "Samalla tavalla kuin Jukalla on ollut NHL-optio"
-
21:36
Ainakin kolme kuollut ampumavälikohtauksessa Rotterdamissa – yksi uhreista 14-vuotias tyttö
-
21:20
Jussi69 jakoi koskettavan kirjoituksen Bam Margeralle: "Olen täällä, jos tarvitset minua"
-
21:13
EU-maiden sisäministerien kokouksessa yhteisymmärrys ukrainalaisten tilapäisen suojelun jatkamiselle
-
21:04
Keväällä kuollut mies jätti todellisen yllätyksen jälkeensä – Askolan kunnalle odottamaton miljoonaperintö
-
21:03
Nyt se on varmaa: Antti Pennasesta Leijonien päävalmentaja – "Molemmat unelmia, jotka nyt käyvät toteen"
-
20:54
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson piti puheen – keskustelee puolustusvoimien kanssa jengiväkivallan torjumisesta
-
20:49
Ilves vei Liiga-kauden ensimmäisen Tampereen taiston – tappioputki katkesi yli 10 000 katsojan edessä
-
20:42
Tämä yksityiskohta yllätti Kalle Rovanperän Chilen testierikoiskokeella
-
Lataa lisää