Jokainen nälkäisenä kaupassa kierrellyt tietää, että herkkuja voisi ahmia melkein suoraan hyllystä suuhun. Sama pätee kotona.
Käytäntö kertoo, että kiireinen nappaa kaapista nälkäänsä, mitä sieltä löytyy, olipa kyseessä paketillinen keksejä tai jotakin järkevämpää. Siksi keventäjän kannattaa täyttää kaappinsa kevyillä peruselintarvikkeilla, joista loihtii näppärästi nopeita aterioita.
Pakkauskokojen tarkistus on myös paikallaan. Juuston ystävän kannattaa tyytyä ostamaan valmiita viipaleita tai pienempiä paloja lempijuustoaan, vaikka kyseessä olisi kevytversio. Suuresta palasta tulee helposti höylättyä liikaa.
Kokkisodan opeilla
Kuivakaapin, jääkaapin, pakastimen ja hedelmäkorin aineksista voi pienellä opettelulla säveltää Kokkisota-ohjelman periaatteella loputtomasti erilaisia nopeita ja kevyitä ruokia. Rasvattomasta piimästä, jogurtista, ananasmurskasta tai mehukeitosta, kanelista, inkivääristä, marjoista ja täysjyvämuroista valmistuu aamiaissmoothie kädenkäänteessä.
Täysjyväriisi taipuu intialaiseksi salaatiksi muun muassa aniksella, currylla, kardemummalla ja kuminalla. Täysjyväpastan joukkoon voi paloitella pinaatinlehtiä, aurinkokuivattuja tomaatteja ja kananmunaa ja lopputuloksena on ihana italialainen salaatti.
Sosekeitto onnistuu, kun kuivakaapissa on linssejä ja tomaattimurskaa ja jääkaapissa ruokakermaa tai esimerkiksi soijakermaa. Myös vihanneslaatikon antimet soseutuvat helposti sametinpehmeäksi sopaksi. Porkkanakeiton sekaan voi lorauttaa hieman omenamehua, jos kaapista sattuu löytymään.
Kauan hyvänä säilyvät, proteiinipitoiset pavut maistuvat salaateissa, keitoissa, padoissa ja risotoissa. Ne ilahduttavat myös jauhelihan kera täysjyvätortillalettujen täytteenä. Vähän kuivahtaneetkin leivät taipuvat lämpimiksi leiviksi. Päälle voi sekoittaa juhlavan tahnan säilyketonnikalasta, kapriksista, tomaatista, kevyttuorejuustosta (ja raastetusta piparjuuresta).



