Laihdu 10 kiloa juomalla samppanjaa – näin se toimii!
Jos etsit nautinnollista tapaa laihtua, kokeile samppanjadieettiä.
Samppanjadieetti on jokaisen laihduttajan unelma: Se ei pelkästään salli alkoholia, vaan jopa kehottaa juomaan lasillisen tai kaksi samppanjaa päivittäin. Tämän erikoisen laihdutusmenetelmän keksijän, 31- vuotiaan Cara Alwil Leyban mukaan samppanjadieetti sisältää kaksi osaa terveellistä elämään ja yhden osan hauskuutta.
Leyba väittää itse noudattaneensa dieettiä ja muuttuneensa jatkuvasti masentuneesta, painostaan stressaavasta naisesta hoikaksi ja elämäniloa uhkuvaksi kaunottareksi. Leyba, joka työskentelee MTV-musiikkikanavalla New Yorkissa, kertoo taistelleensa vuosia ekstrakiloja vastaan. Nainen kokeili kymmeniä erilaisia dieettejä, mutta mikään ei tuntunut toimivan.
– Atkins, Painonvartijat, Dukan…Kokeilin niitä kaikkia. Olen ollut pulska lapsuudestani asti ja vihannut sitä, Leyba kertoo.
Samppanjalasillisessa vain 91 kilokaloria
Leyban työn tuoma stressi yhdistettynä sosiaalisiin tapaamisiin ajoi naisen syömään runsaasti pikaruokaa ja juomaan lasin tai kaksi punaviiniä päivittäin. Leyban ystävä ehdotti eräänä päivänä, että naisen kannattaisi vaihtaa punaviini samppanjaan ja syödä hieman terveellisemmin, ilman sen kummempaa laihdutuskuuria. Leyba päätti kokeilla käytännössä ystävänsä neuvoa ja se näytti yllättäen toimivan.
– Normaali lasillinen samppanjaa sisältää vain 91 kaloria. Kate Mossin suosima Laurent Perrier’sin Ultra Brut sisältää jopa vähemmän, 65 kaloria, Leyba kertoo.
Leyban onnistuikin pudottamaan sampanjadieetin avulla lähes 10 kiloa.
Miten dieetti toimii?
Samppanjadieetin perusteet ovat helpot. Mikään ruoka ei ole täysin kiellettyä, mutta tavoitteena on syödä laadukasta, ravinteikasta ja maukasta ruokaa, yhteensä noin 1200-1400 kalorin verran päivässä.
– Minä kannustan parantamaan aterian laatua. Älä tilaa rasvaista juustopurilaista kolajuoman kera, vaan, ihana lohibaageli vihreän salaatin ja samppanjan kanssa.
Naisen teorian mukaan laadukkaan ruoan syöminen estää ihmistä syömästä liikaa. Myös asiantuntijat ovat Leybanin kanssa samoilla linjoilla.
– Jos syöt hyvin ja laadukkaasti, voit paremmin. Tällöin on epätodennäköisempää, että sorrut napostelemaan herkkuja, Roehamptonin yliopiston psykologi Dearbhla McCullough toteaa.
Britannian ravitsemusasiantuntijoiden mukaan yksi tai kaksi lasillista sampanjaa päivässä pysyy sallituissa alkoholirajoissa. Viranomaiset eivät kuitenkaan suosittele, että kukaan lisäisi alkoholinkäyttöä pelkästään laihduttamisen vuoksi.
Samppanjadieetin päivän ruokalista:
AAMUPALA: Täysjyväbagel oliiviöljypohjaisella levitteellä
VÄLIPALA: Banaani
LOUNAS: Rieskapohjainen pizza vuohenjuustolla, chilillä ja sienillä
ILLALLINEN: Kalaa ja vihanneksia
VÄLIPALA: Kaksi lasillista samppanjaa
Lähde: Daily Mail
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
05:32
Jemenin rannikolla vuosia lojuneen "kelluvan aikapommin" tyhjentäminen on alkamassa
-
05:26
Pohjois-Korea väittää laukaisseensa tiedustelusatelliitin – putosi mereen
-
05:21
Edistyykö Ruotsin Nato-jäsenyys tänään alkavassa kokouksessa Oslossa? – "Suomelle tärkeintä"
-
05:17
Lakot alkavat lastensuojelussa ja yksityisessä varhaiskasvatuksessa – näitä toimipisteitä lakko koskee
-
23:49
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
Lataa lisää