Lähtisitkö sinä ruokapalkalla asiantuntijakeikalle? Kaisa Leka suivaantui ministeriön työtarjouksesta

Arvostettua sarjakuvapiirtäjää Kaisa Lekaa pyydettiin monipäiväiseen seminaariin töihin lounaspalkalla.

Suomen eturivin sarjakuvataiteilija Kaisa Leka sai maanantaina varsin erikoisen sähköpostin. Opetus-ja kulttuuriministeriö lähestyi freelancerina työskentelevää Lekaa mahtavalla ehdotuksella: Tarjolla olisi kahden päivän piirroskeikka Finlandia-talossa kansainvälisessä lehdistönvapausseminaarissa.

Sähköpostin lopussa odotti kuitenkin yllätys: rahapalkkaa Suomen valtion ja Unescon järjestämä kansainvälinen tapahtuma ei taiteilijalle kuitenkaan maksaisi.

Rahallisen korvauksen sijaan Lekalle tarjottiin ruokapalkkaa ja näkyvyyttä.

– Kysymyksessä on kuitenkin ministeriö, jonka pitäisi edistää taiteilijoiden työllistymistä ja työmahdollisuuksia. Siksi tuntuu loukkaavalta, että tällaista ehdotetaan, Leka kuvailee MTV Uutisille.

Samaiseen tapahtumaan oli pyydetty ruokapalkalla myös tunnettua kuvittajaa ja graafikkoa Kasper Strömmania. Strömman kirjoitti blogiinsa  työtarjouksesta varsin suivaantuneen tekstin, ja oli kommentoinut asiaa myös Vihreän Langan haastattelussa.

Leka on Strömmanin kanssa samoilla linjoilla. Hän ihmettelee, miten kansainvälisen tason seminaarilla ei ole varaa maksaa ammattilaisille kohtuullista korvausta työstään.

Seminaariin on osallistumassa peräti 700 henkilöä ympäri maailmaa.

– Erityisesti kiukutti se, että tapahtuma oli niin iso ja selkeästi myös budjetti on sen mukainen. Siellä täytyy liikkua isoja rahoja, ja samalla odotetaan, että freelancer tulee sinne ilmaiseksi, hän sanoo

Leka sanoo, että nyt tarjottu työ olisi myös vienyt häneltä merkittävän määrän aikaa ja panostusta. Ilmaiseksi sen tekeminen olisi tuntunut varsin hölmöltä, sillä se aika on pois muista freelancerin töistä.

– Itse olisin muutaman päivän työstä sekä kuvieni käyttöoikeudesta verkossa pyytänyt nelinumeroista summaa palkkioksi, Leka lisää.

"Vedotaan aina näkyvyyteen"

Leka kirjoitti työtarjouksesta tuoreeltaan Facebook-sivulleen, ja kommenttikenttä täyttyi pian yli sadasta tuohtuneesta viestistä.

Monen kommentoineen mielestä kulttuuri- ja taidealojen työntekijöitä poljetaan edelleen työmarkkinoilla ja heidän ammattitaitoansa vähätellään ruokapalkka- ja näkyvyysehdotuksilla.

Lekan mielestä työpanoksesta pitää maksaa kunnon korvaus myös taidealojen työläisille, eikä vain vedota taiteilijan saamaan näkyvyyteen. Sillä ei kuitenkaan laskuja makseta.

– Näkyvyyteen aina vedotaan. Totta kai, jos tarjottu ilmaistyö on sellainen, että siinä pääsee haastamaan itseään tai tekemään jotain uutta, harkitsen sitä.  Mutta tuntuu siltä, että ilmaistyön perinne on vahva tällä alalla. Kultuuriväki on ollut nöyrää ja tehnyt ilmaiseksi hommia, Leka kuvailee.

Todellisuus on kulttuurialalla silti karu. Monet pienet kulttuurialan tapahtumat eivät edelleenkään näkisi ikinä päivänvaloa ilman ruokapalkalla työskenteleviä taiteilijoita. 

– Minulle tulee aika paljon pyyntöjä, ja usein ne ovat pieniä järjestöjä ja yhdistyksiä, joilla ei ole oikeasti rahaa. Olen esimerkiksi piirtänyt ilmaiseksi Greenpeacelle viime syksynä. Olen myös ollut mukana järjestämässä Porvoon sarjakuvafestivaaleja, jotka pyörivät kokonaan vapaaehtoisvoimin, Leka kuvailee.

"Pakko olla väärinkäsitys"

Opetus- ja kulttuuriministeriö on jo ehtinyt ottaa kantaa Finlandia-talossa järjestettävän seminaarin ilmaistyösoppaan ja pahoittelee asiaa twitterissä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

MTV Uutisten tavoittama ministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen pahoittelee tapahtumaa. 

Lehikoisen mukaan kyseessä on väärinkäsitys. 

– Tässä on ollut tietokatkos talon sisällä ja meidän osalta virhearvio liittyen siihen, miten Unesco on käyttänyt piirtäjiään aiemmin. Sähköposti ehti valitettavasti lähteä, ennen kuin ehdimme korjata asian. Pahoittelemme asiaa, aion olla itse yhteyksissä Lekaan tämän tiimoilta, Lehikoinen sanoo.

Leka toivoo silti, että Opetus-ja kulttuuriministeriö ottaa oikeasti oppia virheistään, eikä vain tyydy sanahelinään.

Hänen mielestään valtion elimen pitäisi olla asiassa skarpimpi, eikä sortua kokeilemaan kepillä jäätä ilmaistyön toivossa.

– Nyt olisi erittäin hyvä tilaisuus oppia ja toimia jatkossa reilummin, hän sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat