Venäjä-pakotteet ovat vähentäneet merkittävästi vaarallisten aineiden kuljetuksia Suomen rataverkostolla. Kuljetukset ovat vähentyneet Traficomin mukaan 70 prosenttia. Suomessa tapahtuu vuosittain toistakymmentä vaarallisten aineiden onnettomuutta, jotka ovat yleensä lieviä.
Suomessa kulkee vaarallisia aineita koko rataverkolla. Kuljetukset keskittyvät erityisesti raja-asemille ja satamiin sekä niiden välisille rataosuuksille. Vaaralliset aineet ovat muun muassa palavia nesteitä, kaasuja sekä ympäristövaarallisia aineita.
– Osa näistä aineista on hyvinkin vaarallisia hengelle, terveydelle ja ympäristölle. Osa on hieman harmittomampia, mutta vaarallisia aineita nekin, sanoo liikenne- ja viestintävirasto Traficomin erityisasiantuntija Jarkko Voutilainen.
Vaarallisia aineita kulkee rataverkostolla suomalaisten kotien läheltä.
– Tänä päivänä yhdyskuntarakenne on tiivistynyt ja rautatie onkin kas kas siinä keskellä asutusta. Jos me ajatellaan esimerkiksi ammoniakkisäiliövaunun vuotoa, vaara-alue voi olla useita kilometrejä vuotopaikasta.
Lue lisää: Suomeen tulee edelleen Venäjältä tuontienergiaa, määrät kuitenkin vähäisiä: Venäjä menettää noin 200 miljardia euroa vuodessa
Ohion kemikaalionnettomuus olisi Suomessa "epätodennäköinen"
Räjähteitä tai radioaktiivisia aineita ei rataverkollamme kulje. Viimeisin vakava onnettomuus tapahtui Mäntyharjulla vuonna 2018, kun 35 tonnia bensiinin lisäainetta valui maahan.
Yhdysvalloissa Ohiossa tapahtui hiljattain vakava kemikaalionnettomuus, jossa syöpää aiheuttavaa vinyylikloridia kuljettanut juna suistui raiteilta.
– Kaikki on mahdollista, mutta määrätietoisen työn tuloksena, jota Suomessa rautaliikenteen harjoittajat ja rataverkon haltijat tekevät vaarallisten aineiden turvallisuuden takaamiseksi omalta osaltaan, pitävät varmasti huolen siitä, että tällainen tapaus on hyvinkin epätodennäköinen.
Kemikaalionnettomuudet ylipäätään ovat Yhdysvalloissa hämmästyttävän yleisiä. The Guardianin mukaan niitä tapahtuu keskimäärin yksi joka toinen päivä.

