Suomeen tulee edelleen tuontienergiaa Venäjältä, määrät kuitenkin vähäisiä: Venäjä menettää noin 200 miljardia euroa vuodessa

Suomeen tulee edelleen Venäjältä tuontienergiaa, määrät kuitenkin vähäisiä: Venäjä menettää noin 200 miljardia euroa vuodessa 2:03
Lännen taloudelliset pakotteet ja irtautuminen venäläisestä energiasta aiheuttavat Venäjälle mittavat tappiot.

Venäjä viritti energia-aseen talveksi, kun se katkaisi maakaasun tuonnin koko Eurooppaan vastauksena lännen asettamille pakotteille. Sähkön riittävyyttä ja hinnan nousua pelättiin ennen talvea.

Huomenta Suomessa vieraillut tekniikan professori Peter Lund Aalto-yliopistosta arvioi, että tilanne ei ole ollut niin paha, kun alkuun pelättiin.

– Talvi on mennyt energian osalta suhteellisen hyvin. Energiapulaa ei ole syntynyt siinä määrin, mitä ajateltiin ennen talvea, mutta energian hinnat ovat olleet kovia. Kriisi näkyy siinä, että paljon tukea on Euroopassa tarvittu, Lund summaa.

Energiaa on siis riittänyt suomalaisten tarpeisiin, mutta sähkön hinta on ollut ennätyskorkeuksissa. 

– Sekä yritykset että kotitaloudet ovat todella kärsineet kovista sähkön hinnoista, mutta parempaan suuntaan mennään, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtava asiantuntija Kati Ruohomäki täydentää. 

– On rakennettu paljon uusiutuvaa energiaa, kaikki maat ovat tehostaneet omaa energian käyttöään ja on saatu Venäjän kaasulle korviketta. On tullut LNG-terminaaleja. Lisäksi Euroopassa on ollut poikkeuksellisen lämmin sää talvella. Nämä kaikki tekijät johtivat siihen, että varsinaista pulaa ei ole syntynyt, Lund sanoo.

Suomeen tulee edelleen energiaa Venäjältä 

Venäjän tuontienergiasta on pyritty irtautumaan täysin, mutta Suomeen tulee edelleenkin Venäjältä muun muassa nesteytettyä maakaasua. 

– On vielä sellaisia sopimuksia, että joko otat maakaasun vastaan ja maksat, tai pelkästään maksat. Ja ei ole haluttu pelkästään rahaa lähettää Venäjälle. Ydinpolttoaineet ovat yksi sellainen, mihin ydinlaitokset ovat mahdollisesti sitoutuneet. Meillä esimerkiksi Loviisaan tulee Venäjältä ydinpolttoainetta. Tietysti määrät ovat pieniä, kun kulutus on näissä yleensä aika pientä, Ruohomäki sanoo. 

Keski-Eurooppaan sen sijaan tulee Venäjältä edelleen Družba-putkiston kautta öljyä. Kuitenkin esimerkiksi Puolaan Venäjä lopettaa öljyn toimituksen ja siellä korvaavat vaihtoehdot on jo löydetty. 

Helmikuun alusta astui voimaan myös öljytuotteiden tuontikielto Venäjältä, eli esimerkiksi dieseliä sieltä ei enää tuoda. Ruohomäen mukaan Suomeen tulevat energiamäärät ovat vähäisiä ja Venäjä on menettänyt Suomessa hyvän kauppakumppanin.

"Tämä vuosi on Venäjälle kova"

– Voisi ajatella, että vuonna 2022 Venäjän toimet näkyivät pitkälle tässä energiakysymyksessä, mutta tänä vuonna näkyy lännen vastatoimet, Lund summaa. 

Lund arvioi, että Venäjä menettää taloudellisten pakotteiden ja G7-maiden asettaman Venäjän öljyn hintakaton myötä 100–150 miljardia euroa vuodessa. 

– Arvioidaan, että nyt kun Venäjän maakaasun toimitus on juuri loppumassa Eurooppaan. Siitäkin tulee noin 40 miljardin euron tappio. Eli puhutaan 150–200 miljardia euroa vuodessa, mitä Venäjä nyt tulee häviämään. Tämä vuosi on Venäjälle kova. Viime vuonna saatiin tosiaan vielä aika hyvin venäläistä energiaa Eurooppaan, Lund laskee. 

Tämä talvi on ollut leuto ja energia on riittänyt, mutta huippusähköstä voi tulla pulaa myös ensi vuonna. 

– Jos Pohjoismaihin tulee kova pakkastalvi ja energiansaannissa on pulaa, niin saattaa olla edelleen tiukka paikka. Tyyni ja kylmä talvi saattaa vaikuttaa negatiivisesti meidän (Suomen) tilanteeseen, Lund arvioi. 

Venäjä viritti talveksi energia-aseen – miten Eurooppa on pärjännyt? 9:42
Katso koko keskustelu tästä. 

Lue myös:

    Uusimmat