Lähde: Tässä on Nokian Android-kännykkä, mutta näkeekö se päivänvalon?
Nokia on useiden lähtien mukaan kehittänyt omaa Android-kännykkää Microsoft-kaupasta huolimatta.
Teknologiasivusto The Verge kirjoittaa, että laitteen koodinimi on "Normandy" ja sen on tarkoitus toimia seuraavana askeleena edullisen kategorian puhelimissa.
The Vergen lähteiden mukaan Nokia on testannut puhelinta Androidin räätälöidyllä versiolla, joka ei ole täsmälleen samanlainen Googlen alkuperäisen version kanssa.
Nokian laitevuodoista tunnettu Twitter-nimimerkki @evleaks on julkistanut väitetystä laitteesta kuvan, joka muistuttaa ulkoisesti huomattavasti Nokian Lumia-puhelimia.
The Vergen mukaan Normandy tukee Skypeä ja monia muita suosittuja Android-sovelluksia.
Tällä hetkellä on epäselvää julkaiseeko Nokia puhelinta tai jatkaako Microsoft kenties kyseisen kännykän suunnitelmien parissa.
Nokian työntekijöille on ilmoitettu, että laite on suunniteltu julkaistavaksi ensi vuoden aikana. Erään sisäpiirin lähteen mukaan Normandyn kehitys etenee parhaillaan "täydellä höyryllä".
The Verge kuitenkin pohtii, että ainakaan Microsoft tuskin omalta osaltaan lähtee innokkaasti käyttämään halpapuhelimissa Androidia Windows Phone -käyttöjärjestelmän sijaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää