Turkki on tehnyt vähintään viisivuotisen sopimuksen F1-kisan järjestämisestä kaudesta 2027 eteenpäin.
Kisa tullaan ajamaan Istanbul Park -radalla. Reutersin mukaan sopimuksen yksityiskohdista kerrotaan myöhemmin perjantaina.
Kuljettajien suosiossa oleva rata isännöi F1-kisaa edellisen kerran koronapandemian vaivaamalla kaudella 2021. Tätä ennen siellä on ajettu vuosina 2020 ja 2005–2011.
Lue myös: Cadillac tarjoaa Valtteri Bottakselle täysin uusia tehtäviä – "Supersiistiä"
Istanbul Park oli ollut halukas jatkamaan sopimustaan myös heti vuoden 2021 jälkeen, mutta se olisi tuolloin tarvinnut siihen kymmenien miljoonien dollarin rahoituksen. Tilanne helpottui, kun F1-rengastoimittaja Pirellin johtokunnassa istuvan turkkilaisen Lale Canderin osittain omistama yritys otti radan haltuunsa vuonna 2024.
Suomalaiskuskeista Turkissa on ajanut voittoon Kimi Räikkönen (2005) ja Valtteri Bottas (2021). Eniten ykköstiloja on Felipe Massalla, yhteensä kolme vuosilta 2006–2008.

