Lääkärit luulivat tavalliseksi flunssaksi – Jennie luotti vaistoihinsa ja pelasti poikavauvansa hengen

Vastasyntyneen Frankin oireita pidettiin flunssana, mutta todellisuudessa kyseessä oli paljon vakavampi tila.

Lääkäreiden mukaan Jennie Sandbergin Frank-poika oli vain vilustunut. Sandberg ei kuunnellut – ja hyvä niin.

– Vanhempi tuntee lapsensa parhaiten, Sandberg kommentoi Expressen-lehdelle.

Lapselle tehdyissä testeissä ei näkynyt mitään poikkeavaa, mutta Sandberg jatkoi lääkärien tenttaamista. Hän myös kieltäytyi lähtemästä kotiin lapsen kanssa.

Päivien kuluessa Frankin tila huononi: hän alkoi oksentaa, ja hengittäminen oli vaikeaa. Lopulta äiti vaati sydänlääkäriä paikalle, vaikka hänelle varattu aika olisi vasta myöhemmin. Paikalle saapunut lääkäri ymmärsi tutkimuksen jälkeen, mistä on kyse, ja painoi hätänappia lapsen huoneessa.

"Epäluuloni vahvistettiin"

Vaikka vastasyntyneen Frankin oireita pidettiin aluksi flunssana, kyseessä oli todellisuudessa synnynnäinen, hengenvaarallinen sydämen vajaatoiminta. Lapsi piti leikata, jotta hän jäisi henkiin.

Kuullessaan tilanteesta Sandberg meni sokkiin. Hän muistaa vain jähmettyneensä kauhusta uutisen kuullessaan.

– Samalla koin, että epäluuloni vahvistettiin. Jokin ei täsmännyt ja tiesin sen, äiti toteaa.

Frank on nyt kaksivuotias ja voi hyvin. Hänellä on kolme sisarusta. Ajatus siitä, että Sandbergilla voisi olla yksi lapsi vähemmän, vaivaa edelleen.

Sandbergin mukaan Frankia vaivannutta ongelmaa on vaikea havaita: hän kertoo erään lääkärin tunnustaneen, että vastaavat tapaukset vaivaavat edelleen monen lääkärin mieltä, koska tilaa ei ole havaittu ajoissa. Ruotsissa syntyy päivittäin kolme lasta, joilla on sydämen vajaatoiminta.

Vastauksia sydänterveydestä huolestuneille:

Tapani Kiminkinen vastaa kysymyksiin sydänvaivoista 22:07

Lue myös:

    Uusimmat