Lääkärilehti: Kuusi suomalaista sairaalaa mukana koronalääketestissä – ensimmäisille tutkimuspotilaille lääkettä ehkä jo ensi viikolla
WHO:n johtama Solidarity-koronalääketutkimus on alkamassa myös Suomessa, kertoo Lääkärilehti.
Mukana tutkimuksessa ovat Etelä-Savon keskussairaala, Kanta-Hämeen keskussairaala, KYS, OYS, Satasairaala ja TAYS.
Tutkimukseen voivat osallistua täysi-ikäiset, vahvistetun COVID-19-tartunnan saaneet potilaat, jotka ovat sairaalahoidossa ja joilla ei ole vasta-aihetta tutkimuslääkkeille.
Ensimmäiset tutkimuspotilaat saavat lääkettä ensi tai sitä seuraavalla viikolla, sanoo kansallinen päätutkija, kliinisen epidemiologian dosentti Kari Tikkinen Lääkärilehdessä.
Solidarityssä on vertailuryhmän lisäksi neljä tutkimushaaraa, joissa testataan koronaan erilaisia hoitomuotoja. Pohjoismaissa osallistutaan näistä kahteen.
Uusimmat
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
Lataa lisää