Kymmenisen vuotta sitten Timo Markkula hakeutui lääkärin vastaanotolle, sillä hänen kehonsa vasen puoli puutui oudosti aika ajoin, ja puutumiskohtaukset alkoivat pikkuhiljaa vaikuttaa hänen työkykyynsä. Lääkärin mukaan kyse oli hermopinteestä, joten avuksi määrättiin fysikaalista hoitoa. Myöhemmin selvisi, että oireet viittasivat johonkin paljon vakavampaan.
– Muistan selvästi sen maanantain. Oli isänpäivän jälkeinen ilta, ja Timo kumartui selvittelemään jotakin tietokoneen piuhoja. Kun hän nousi ylös, vasen puoli hänen kasvoistaan roikkui oudosti, eikä hän pystynyt puhumaan. Kauhistuin ja soitin ambulanssin, vaimo Ella Markkula kertaa kymmenen vuoden takaisia tapahtumia.
Ambulanssin saapuessa Timon kasvot olivat jo entisellään ja puhekyky oli palannut, joten ensihoitajat eivät ottaneet potilasta kyytiin, mutta kehottivat kuitenkin hakeutumaan lääkäriin välittömästi. Niinpä Markkulat hyppäsivät autoon ja ajoivat sairaalan päivystykseen.
– Minut otti vastaan nuori naislääkäri, joka käytti tismalleen näitä sanoja, kun olin kuvaillut hänelle oireeni: "Minä en ymmärrä, mikä teillä on ollut. Menkää kotiin, ja jos se uusiutuu, tulkaa takaisin." Vielä silloin minulla itsellänikään ei ollut mitään käsitystä, mistä olisi voinut olla kyse, Timo kertoo.
Hierojan vastaanotolta sairaalaan
Timo Markkula palasi siis kotiin, ja seuraavana päivänä hän meni hierojan vastaanotolle, niin kuin terveyskeskuksessa oli aiemmin neuvottu. Hän kertoi hierojalle edellisen illan tapahtumista, jolloin hieroja ilmoitti, ettei tämä voinut hoitaa häntä.
– Hän sanoi arvaavansa mistä on kyse, ja passitti minut saman tien hoitolaitoksen alakerrassa olevalle yksityiselle lääkäriasemalle. Siellä minua jututti lääkäri, joka sattumoisin oli erikoistumassa neurologiaan. Mies tajusi heti, missä mennään, ja lähetti minut kiireesti Meilahden sairaalaan. Hän sanoi, että asia on vakava, ja toivotti tsemppiä matkaan, Timo selostaa.