Liikunta on suorastaan ihmelääkettä, ylistää sisätauteihin ja geriatriaan erikoistunut lääkäri Yrjö Mähönen. Hänestä UKK-instituutin tutkimus vuodelta 2011 on hälyttävää luettavaa: tutkimuksen mukaan vain kymmenen prosenttia työikäisistä liikkuu terveyden kannalta riittävästi. Eläkeläisistä tarpeeksi liikkuu vain muutama prosentti.
Sisätauteihin ja geriatriaan erikoistunut lääkäri Yrjö Mähönen muistuttaa, että liikunta kohentaa terveyttä ja elämänlaatua. Säännöllisen liikkumisen terveysvaikutukset ovat kiistattomat, mutta silti suuri osa suomalaisista ei liiku tarpeeksi. Yhdessä ryhmänsä kanssa Mähösellä on ollut tavoitteena tehdä suomalaisia motivoiva ja mahdollisimman monelle sopiva liikuntamuoto.
– Ihmiset lopettavat usein liikunnan esimerkiksi nivelten kulumisen takia. Liikuntaa tulisi kuitenkin olla, koska niveliä täytyy käyttää, jotta ne pysyisivät edes jonkinlaisessa kunnossa. Nivelruston aineenvaihdunta elpyy liikunnan ansiosta, jolloin voiteluaineen laatu paranee, Mähönen kertoo.
Liiku säännöllisesti
Säännöllinen harjoitteleminen on terveysliikunnassa kaikista olennaisin asia. Tämä ei tarkoita, että liikunnan tarvitsisi olla rankkaa.
UKK-instituutin mukaan ihminen tarvitsee noin puolituntia päivässä hyötyliikuntaa. Usein hyötyliikunta-annoksen saa huomaamattaan.
– Hyötyliikuntaa on esimerkiksi siivoaminen, kaupassa käyminen, lumityöt tai portaiden käveleminen, Mähönen luettelee.
– Tämän lisäksi tarvitaan täsmäliikuntaa, joka voi olla esimerkiksi aerobista sauvakävelyä. Suositeltava täsmäliikunta-annos on noin puolituntia kolme kertaa viikossa. Tämän ”happiliikunnan” lisäksi tulee yhtä paljon myös voimistella, vaikka asahia treenaamalla.
Viikossa olisi hyvä pitää myös yksi palautumispäivä, sillä levossa kudokset rakentuvat, Mähönen muistuttaa.
Studio55.fi/ Erja Haverinen
Uusimmat
-
16:33
Vuoden saldo Lähi-idässä: Kymmeniätuhansia kuollut, Gaza tuhottu ja askelia otettu taaksepäin
-
16:26
MTV seuraa: Lopettamispäätöksensä pyörtänyt konkarivahti hyppää tolppien väliin – SM-liigassa kuuden pelin ilta
-
16:21
Käsikranaatit räjähtivät Kööpenhaminassa: Kahta ruotsalaista epäillään terrorismirikoksesta
-
16:20
Tanssiesitys herätti tunteet pintaan – Bess avautuu vaikeista ajoistaan: "Ilman sitä en olisi täällä"
-
16:10
Ulkoministeri vähättelee Ylellä Essayahin ja Tavion poikkeamia Suomen linjasta: "Hän on eri mieltä, mennään eteenpäin"
-
15:58
Stoltenbergilta poikkeuksellinen lausunto FT:ssä: Ukraina voi liittyä Natoon vaikka Venäjä olisi miehittänyt osan sen alueista
-
15:57
Lauri Markkaselta upeita sanoja Petteri Koposesta – NBA-parketilla erityinen suomalaiskohtaaminen
-
15:49
Israel: Kaksi merkittävää Hamas-johtajaa tapettu, myös Hizbollah-johtajaksi kaavaillun arvellaan kuolleen – MTV seuraa
-
15:38
Keskustan kansanedustaja kävi Itäkeskuksessa ja pelkää nyt sharia-lain korvaavan demokratian Suomessa – näin kollegat reagoivat ulostuloon
-
15:23
Voi säätösauva: Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuolto pitkittyy jälleen
-
15:05
Venäläiskone ammuttiin alas Donetskissa – epäselvää, oliko iskun takana Ukraina vai venäläiset itse
-
15:05
HS: Sirpa Selänne jyrähtää Suomen verotuksesta – haluaisi poistaa perintöveron: "Kateellisten keksimä"
-
14:59
Zaporizhzhjan ydinvoimalan työntekijä kuoli autopommi-iskussa – video ei herkille
-
14:57
Traaginen tieto 18-vuotiaan kuolemasta: Tapauksella silminnäkijä – makasi silti puolitoista tuntia maastossa
-
14:48
Autoryöstöstä epäillyn pako päättyi piikkeihin
-
14:47
"Kaikkeen tottuu": Tällaista on Suomen rauhanturvaajien elämä nyt Libanonissa, johon Israel kohdistaa iskujaan
-
14:25
Olkiluoto 2 palaa vajaatehoisena, jottei se ole vaarassa mennä heti uudelleen rikki
-
14:21
Zelenskyi kertoo Ukrainan voitonsuunnitelmasta: "Selkeät, yksityiskohtaiset askeleet sodan oikeudenmukaiselle päätökselle"
-
14:03
Tiesitkö? Kahvin valmistustapa vaikuttaa kolesteroliarvoihin
-
13:59
Poliisi etsii öljyä suojatielle levittänyttä Joensuussa
-
Lataa lisää