Kiinalaisen lääketieteen asiantuntija: Nämä ovat karppauksen ongelmat
Nina Haavisto tahtoo tuoda kiinalaisen lääketieteen ravintosuositukset helposti ymmärrettäviksi. Siksi hän päätti kirjoittaa aiheesta kirjan.
– Luennoillani olen jo pitkään kertonut ihmisille ruokavaliosta ja eri ruoka-aineista. Lopulta päätin, että voisin kirjoittaa aiheesta kirjan, joka tuo neuvot konkreettisesti jokaisen ulottuville.
Syksyllä ilmestyvässä kirjassaan Haavisto kertoo, miksi ihmisen terveys lähtee vatsasta ja suolistosta. Hän ottaa kantaa myös karppaamiseen kiinalaisen lääketieteen näkökulmasta.
Ei liikaa punaista lihaa tai maitotuotteita
– Jotkut syövät karpatessa paljon maitotuotteita, ja sitten suolisto menee tukkoon. Toiset taas lisäävät runsaasti punaisen lihan syömistä, mikä aiheuttaa suolistoon epätasapainoa, koska liha palaa hitaasti. Siitä seuraa elimistön kuumeneminen, levottomat jalat, pääkipuja, unettomuutta, ummetusta ja jopa painajaisia.
Kiinalaisen lääketieteen oppeja noudattava voi Haaviston mukaan karpata, mutta on tärkeää tietää, mitkä ruoka-aineet ovat elimistölle hyväksi.
– Ihmiset syövät nykypäivänä paljon ravintoa, mutta eivät ravitsevaa ravintoa, joka korjaa elimistöä.
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää