Kiinalaisen lääketieteen mukaan tärkeintä on, että päivän mittaan syödään eri ruoka-aineita oikeissa suhteissa.
Kiinalaisen lääketieteen ravintosuositukset eivät ole yhtä kuin kiinalainen ruoka, asiantuntija Nina Haavisto huomauttaa.
Ruokavaliohoidossa tärkeää on se, miten kokoaa päivä ateriat, ja missä suhteessa erilaisia ruoka-aineita syö.
– Jos syö esimerkiksi aamupalaksi kaurapuuroa, välipalaksi banaanin ja lounaaksi pastaa, alkaa keho olla jo melko täynnä limaa, koska nämä ovat kaikki limaa tuottavia ruoka-aineita. Tästä johtuen keho alkaa kerätä tukoksia.
Usein asiakas ihmettelee, miksi esimerkiksi yhtenä päivänä kana ja riisi saavat aikaan hyvän olon, kun taas toisena päivänä olo on huono.
– Se johtuu juuri siitä, mitä muuta on syönyt päivän aikana, onko esimerkiksi syönyt liikaa limaa aiheuttavia ruokia. Myös edellisenä päivänä syöty ruoka voi vaikuttaa.
Näin maut vaikuttavat elimiin
Myös maitotuotteet keräävät limaa elimistöön. Liika lima elimistössä tarkoittaa kiinalaisen lääketieteen mukaan sitä, että kehoon kertyy tukoksia, ja se on siten altis erilaisille tulehduksille, sairauksille ja kasvaimille. Siksi pitäisi syödä myös ruokia, jotka eivät muodosta limaa. Sellaisia ovat esimerkiksi lämpimät kasvikset, keitot ja hirssi.

