Kalorit ovat keventämisen kielioppi – niiden ymmärtäminen auttaa soveltamaan teoriaa käytäntöön. Laskuri voi kuitenkin jäädä päälle, kun mietitään, mitä saa syödä palkinnoksi erilaisista puhdetöistä. Tällainen laskeminen ei ole koskaan sataprosenttisen luotettavaa.
Halonhakkuu kuluttaa 300 kcal/tunnissa. Sillähän syö jo puolitoista joulutorttua. Puolentoista tunnin TV:n katselukin vastaa jo pientä suklaapatukkaa. Lehdet ovat täynnä erilaisia taulukoita, joissa keventäjälle kerrotaan, paljonko erilaiset aktiviteetit kuluttavat energiaa. Moni sortuu lukemaan lukuja nurinperin: "kuinka paljon voin syödä, kun olen ulkoiluttanut koiraa tunnin ajan tai tehnyt kauppareissun kävellen?"
Liikunnan teho eli energian kulutus riippuu aina siitä, miten iso lihasmassa on toiminnassa. Eri puuhien keskimääräistä kulutusta ei voidakaan yleistää koskemaan kaikkia. Tulos riippuu paljon esimerkiksi liikkujan kunnosta ja painosta sekä luonnollisesti liikkumistehosta. Esimerkiksi tanssitaustainen voi kuluttaa zumbatunnilla paljon enemmän kaloreita kuin vähemmän kehoaan käyttämään tottunut.
Liikunta tukee toki kaikenlaista keventämistä. Se pitää terveenä, virkeänä ja iloisena ja poissa jääkaapilta sekä kiinteyttää kroppaa. Aineenvaihdunta vilkastuu, ja moni kokee, että keho jatkaa koko loppupäivän energiankulutustaan, toisin kuin päivän paikoillaan istuneilla. Kalorinkulutustaulukoiden varaan ei kannata kuitenkaan keventämistään jättää.
7 000 kcal on 1 kg – vai onko?
Moni muistaa vanhan nyrkkisäännön, jonka mukaan syömällä 7 000 kcal enemmän kuin kuluttaa lihoo kilon ja vastaavasti nipistämällä 7 000 kcal laihtuu yhden kilon. Asia ei ole ihan näin yksinkertainen.
Nyrkkisääntö on lähinnä suuntaa antava kahdesta syystä: ensinnäkin energia-aineenvaihdunnassamme on pieniä yksilöllisiä eroja. Pudotettujen kilojen määrä ei ole vakio, vaikka ihmiset laitettaisiin laboratorioon testattavaksi.
