Kynttilä syttyy enkelilyhtyyn: Päivi menetti Thaimaan tsunamissa kaikki kolme lastaan

Uutisissa kerrottiin tuhansien kuolleen, mutta myös ihmepelastumisista. Esimerkiksi Sauli Niinistö oli toisen poikansa kanssa pelastautunut tarrautumalla sähkötolppaan, kuten hän on kertonut muun muassa kirjassaan Hiljaisten historia.

Lue myös: Kari Lumikero saapui "helvetin esikartanoon": Tsunami vei ihmisiä kilometrien päähän rannasta viidakon käärmeiden keskelle

Päivi Kanerva odotti ensimmäisiä tietoja lapsistaan tietoa yli neljä kuukautta. Hän halusi uskoa, että hekin elivät edelleen.

– Pitkään en voinut uskoa, että näin oli tapahtunut. Minussa eli sellainen typerä toivo, että he olisivat saaneet pelastauduttua jollekin saarelle tai johonkin korkeaan paikkaan, Kanerva sanoo.

Lasten isä, Kanervan entinen mies, tuotiin Suomeen loukkaantuneena pian tapahtuneen jälkeen. Hän menehtyi sairaalassa uudenvuodenpäivänä 2005.

Vasta huhtikuun alussa tuli tieto, että vanhimman tyttären Elinan ruumis oli tunnistettu. Tieto toisen tyttären Suvin tunnistamisesta tuli 29. huhtikuuta.

– Se oli Suvin syntymäpäivä. Hän olisi täyttänyt sinä päivänä 17. Pojastakin saimme tiedon kahden viikon kuluttua.

Uhreja muistettu eri puolilla

Tsunamin uhreja on muistettu pitkin loppusyksyä erilaisissa tapahtumissa ja kokoontumisissa eri puolilla maailmaa. Niissä ovat puhuneet niin asiantuntijat kuin tapahtuneesta hengissä selviytyneetkin.

Tsunami sai alkunsa Indonesiaan kuuluvan Sumatran saaren pohjoispuolella tapahtuneesta maanjäristyksestä. Voimakkuudeltaan se oli yli yhdeksän eli poikkeuksellisen voimakas. Järistyksen nostama aalto eteni jopa 800 kilometrin tuntivauhtia avomerellä.

Rannikoille iskeytyessään tsunami murskasi nopeasti talot, katkoi puut ja paiskoi veneitä satoja metrejä sisämaahan. Indonesian rannikolle iskeytyi jopa 25 metriä korkeita hyökyaaltoja. Hyökyaallot aiheuttivat suurimmat tuhot erityisesti Indonesiassa, Thaimaassa, Sri Lankassa ja Intiassa.

Thaimaassa sai surmansa myös joukoittain ulkomaalaisia, sillä tsunami osui kiireisimpään lomasesonkiin.

Lisäksi miljoonat ihmiset joutuivat pakenemaan kotiseuduiltaan. Tsunamin tuhovaikutukset ulottuivat Afrikan itärannikolle, joka sijaitsee yli 4 000 kilometrin päässä sen liikkeelle sysänneestä maanjäristyksestä.

Ihmisten vaikea suhtautua suruun

Kun Kanervan lasten arkut kuljetettiin Thaimaasta Suomeen, hän sekä muut omaiset olivat vastassa lentokentällä. Hautajaiset järjestettiin elokuussa 2005 täpötäydessä kirkossa lasten synnyinpaikkakunnalla Mynämäessä.

Tie toipumiseen on ollut pitkä. Se on vaatinut paljon työtä ja useita uusia alkuja.

– Aivan alussa koin myös, miten muidenkin ihmisten rukoukset kannattelivat. En muuten olisi selvinnytkään. Se oli ihme, hän muistelee.

Kanerva kertoo vahvistuksen lastensa kuolemasta olleen niin järkyttävää, ettei hän vieläkään kerro tapahtuneesta uusille tuttavuuksille. Tieto kolmen lapsen kuolemasta ja menettämisestä on niin mykistävä, hän miettii.

Kanerva ei voinut jäädä sairauslomalle heti, sillä hän oli lupautunut hoitamaan lasten isän kanalaa ja sen pakkaamoa maatilalla Mynämäessä. Vasta kuukausia myöhemmin hän muutti pois pienempään asuntoon ja jäi sairauslomalle.

– Aluksi erakoiduin ja oli vaikea tavata ihmisiä. Ihmisten oli myös vaikea lähestyä minua. Oli hankalaa mennä edes käymään kaupassa. Kuulin myös ihmisiltä hämmentäviä kommentteja, mutta siskoni sanoi, että hyvää ne tarkoittavat, Kanerva muistelee.

Hän kävi terapiassa ja myös SPR:n vertaistukitapaamisissa, kampeutui lopulta ulos kotoaan opiskelemaan hoitoalaa sekä alan töihin. Taustalla oli jo lastentarhanopettajan koulutus.

Jossain vaiheessa tuntui hyvältä ajatukselta muuttaa uudelleen, tällä kertaa Paimioon.

– Täällä kukaan ei tiennyt, mitä minulle oli tapahtunut, yhtä ihmistä lukuun ottamatta, Kanerva kertoo.

Hän kertoo hakeutuneensa heti töihin vanhustenhoitoon ja päiväkotiin.

– Erilaisissa elämänkriiseissä työn tekeminen on aina ollut minulle se, joka pitää liikkeessä ja antaa voimaa.

Ei hallitse joka hetkeä

Kanerva on ollut eläkkeellä nyt kolme vuotta, eikä hän enää ajattele lastensa kuolemaa aivan joka päivä.

– Mieluiten muistelen elämässä tapahtuneita hyviä asioita. Harvoin missään surussa tai tuskassa kierin, vaikka niitäkin hetkiä on ollut, samoin kuin voimattomuuden tunteita, Kanerva sanoo.

Hän kertoo viettävänsä tavallisen, mutta hyvin aktiivisen eläkeläisen arkea. Hän on mukana erilaisissa yhdistyksissä, harrastaa kulttuuria ja käy kursseilla, kuten esimerkiksi käsityökurssilla. Harrastuksena on myös vesijumppa ja kehonhuolto. Kaikki tämä pitää kiinni elämässä.

– Olen kohdannut eläkepäivilläni hyviä uusia ihmisiä ja kokenut iloisia yhdessäolon hetkiä, Kanerva kertoo.

Muita hän ei neuvoisi, sillä jokainen kokee surun ja raskaat kokemukset eri tavalla. On kuitenkin jaksettava edetä pienin askelin, hän sanoo.

– Siitä olen pitänyt huolta, etten jää kotiin. Mahdollisimman moneen joukkoon vaan, kunnes löytyy paikka, jossa viihtyy. On tärkeää yrittää edes antaa mahdollisuus uudelle elämälle.