"Kyllä lapsesta näkee, mikä on normaalia vilkkautta"

Sinikan viesti on ytimekäs: Koulun pitää tunnistaa erilainen oppija. Asiasta pitäisi puhua tulevilla opettajille jo koulutusvaiheessa.

Sinikan poika suoriutui peruskoulusta ala-arvoisesti siksi, ettei pojan oppimisvaikeuksien alkuperää, ADHD:ta, tunnistettu. Poika ei ole peruskoulunkaan jälkeen saanut päätökseen yhtään ammattitutkintoa.

− Mikko* ei saanut koskaan mahdollisuutta toteuttaa sitä, mihin hänellä oli kykyjä ja taitoja. Jos koulussa olisi satsattu hänen oppimiseensa, hän olisi ollut jo monta vuotta työelämässä, Sinikka harmittelee.

Sinikka perää kouluille resursseja tuen antamiseen. Erityisoppilaaseen satsaaminen aina edes vaadi suuria ponnistuksia. Hänen oman poikansa keskittymistä olisi auttanut esimerkiksi se, että Mikko olisi saanut kuunnella oppitunnin aikana tehtäviä suorittaessaan musiikkia korvakuulokkeilla.

− Hänellä oli lopulta lääkärinkin lausunto ADHD:sta, joten miksi tätä ei voitu sallia, Sinikka kysyy.

Ammattioppilaitoksesta perusteltiin kieltoa ilmoittamalla, ettei kyseessä ollut mikään erityisoppilaitos.

− Eihän kaikkia, joilla on oppimisvaikeuksia, voi niihinkään laittaa, Sinikka täräyttää takaisin.

Asiaan pitää puuttua ajoissa!

Sinikka ei näe ongelmana sitä, että yhä useamman nuoren papereihin lyödään tänä päivänä ADHD-diagnoosi.

− Jos epäilee asiaa yhtään, lapsi kannattaa testata. Mielestäni testit ovat päteviä. Kyllä lapsesta näkee, mikä on normaalia vilkkautta ja mikä ei.

− Oma poikani oli jo alle kouluikäisenä reissussa sellainen, ettei hän pysynyt esimerkiksi bussissa penkillä ollenkaan, vaan meni niskatukien päällä, pitkän tien läpi käynyt äiti toteaa.

Sinikka on kokenut pojalleen oikeuksia perätessä vähättelyä. Katkeroituminen on ollut lähellä, ja menneisyyden tapahtumissa riittää yhä työstettävää.

− Jos halutaan, että ongelmista kärsivä nuori ei mene rikoksen tielle, asiaan pitää puuttua ajoissa, Sinikka painottaa.

*Haastateltavien nimet muutettu

Studio55/Jenni Kokkonen