Laulaja Kylie Minogue kertoo jenkkisivuston haastattelussa haaveilevansa edelleen perheen perustamisesta. Nainen vihjailee olevansa valmis harkitsemaan esimerkiksi adoptiota.
Laulaja Kylie Minogue päätti viime vuonna viisivuotisen suhteensa espanjalaismalli Andrés Velencosoon. 45-vuotias nainen ei kuitenkaan haudannut suhteen mukana haaveitaan perheenperustamisesta. Lapset siintävät edelleen laulajattaren unelmissa, vaikka niiden hankkimistapa ei välttämättä tule olemaan se perinteisin menetelmä.
– Perheen voi saada monella tapaa. Haluaisin todella sellaisen joskus tulevaisuudessa, nainen vihjaa Female First -sivuston mukaan.
Muutama vuosi sitten rintasyövän kanssa kamppaillut Minogue myöntää sairauden jättäneen jälkensä. Syöpä sai tähden huolestumaan siitä, voisiko tämä koskaan saada omia lapsia.
– Syöpään liittyy paljon asioista, joista emme vain tiedä. Se sairaus ei tule ja mene pois. Tarina on jokaisen naisen kohdalla erilainen.
(MTV VIIHDE)
