USA, 2004. Ohjaus ja käsikirjoitus: M. Night Shyamalan. Kuvaus: Roger Deakins. Leikkaus: Christopher Tellefsen. Tuotanto: M. Night Shyamalan, Scott Rudin, Sam Mercer. Pääosissa: Bryce Dallas Howard, Joaquin Phoenix, William Hurt, Adrien Brody, Sigourney Weaver, Judy Greer. Kesto: 110 min. Levittäjä: Buena Vista.
M. Night Shyamalanin Kuudes aisti vaikutti mystiikallaan, jännitteillään ja lopun yllättävällä juonenkeikautuksellaan. Ohjaajaa ylistettiin kaikkialla mennen tullen, eikä syyttä, yhtä kekseliästä jännityselokuvaa ei oltu nähty markkinoilla aikoihin. Ohjaajan seuraavat elokuvat Unbreakable ja Signs eivät vetäneet vertoja Kuudennen aistin nokkeluudelle, mutta nousivat silti keskivertojännityksen yläpuolelle.
Kylä-elokuvassa Shyamalan jatkaa kulkuaan mystiikan poluilla. Uutuudessa eletään 1800-luvun loppua syrjäkylässä nimeltä Covington, jonka erottaa muusta maailmasta pahaenteinen metsä, jota hallitsevat punaiseen väriin kietoutuvat olennot; niitä kutsutaan yksinkertaisesti nimellä "Ne joista emme puhu". Kyläläisillä ja mystisillä olioilla on keskenään sanaton sopimus: jos asukkaat pysyvät poissa metsästä, hirviöt jättävät kyläläiset rauhaan. Yhteisö elää omassa fantasiamaailmassaan, jossa kytevä pelko pidetään hallinnassa itse luoduilla säännöillä Juonesta ei pidä kertoa enempää, mutta lienee selvää, että metsään mennään ja siitä seuraa järkytys jos toinenkin.
Elokuvan päähenkilöt ovat Lucius Hunt (Joaquin Phoenix) ja kylän johtajan sokea tytär Ivy (Bryce Dallas Howard). Ivyn ja Luciuksen syvä rakkaus kysyy molemmilta kestävyyttä ja uhrauksia. Näyttelijöistä erinomaisen roolityön tekee Bryce Dallas Howard (ohjaaja Ron Howardin tytär), joka sädehtii koko valkokankaan täydeltä. Lisäksi hän on sympaattinen hahmo, joka saa katsojan uskomaan ja toivomaan, että mahdottomalta tuntuvasta tehtävästä voisi sittenkin suoriutua. Joaquin Phoenix näyttelee uskottavasti nuorukaista, jonka verkkaisuus ja vähäpuheisuus eivät peitä suurten tunteiden paloa. Sen sijaan Adrien Brody kylän idioottina on kaikkea muuta kuin täysosuma: hän ylinäyttelee ärsyttävästi läpi elokuvan.
Puskaradion voiman todistaa se, että USA.ssa elokuva tipahti heti ensi-illan jälkeen katsotuimpien listalta, vaikka avaustulos olikin erinomainen. Ehkä kauhua ja toiminnallista jännitystä odottaneet amerikkalaisnuoret vieroksuvat epookkiin sijoitettua rakkaustarinaa, joka etenee hyvin hitaasti ja säpsäyttelee vain silloin tällöin. Shyamalan on kiinnostuneempi ihmismielen rakenteista kuin toiminnasta. Kylän voima perustuukin tunnelmalle. Elokuvaa ei kannata liiemmin heittäytyä analysoimaan, sillä jo juonikuvion pinnallinen tarkastelu paljastaa tarinan aukot ja kömpelyyden, vaikka lähtökohta onkin suorastaan herkullinen. Ohjaajan tavaramerkiksi muodostunut juonen loppukeikautus on tässä tapauksessa hitusen lattea. Ehkä osin siksi, että sitä osaa odottaa ja osin siksi, että matkan varrella punotut jännitteet jäävät epätyydyttävästi leijumaan ilmaan. Ja se kaikkein suurin paljastus tapahtuu aivan liian varhain.
Coenin veljesten kuvaaja Roger Deakins kuvaa tapahtumia hyytävän levottomasti. Metsässä kamera hiipii henkilöjen mukana, yllättäen heidät ja katsojan takavasemmalta. Elokuvan värisymboliikassa olisi elokuvateoreetikoille kosolti työsarkaa.
Teksti: Minna Karila
Kuva: Buena Vista