Tidjân Ba julkaisi kaikessa hiljaisuudessa kappaleen 14 vuoden tauon jälkeen.
Tidjân Ba nousi 2000-luvun alkupuolella julkisuuteen, kun hän lauloi Kwan-yhtyeen riveissä Mariko Pajalahden kanssa. Bändi nousi hetkessä suursuosioon saavuttaen debyyttilevyllään platinaa. Sen jälkeen bändille kertyi niin Emma-palkinto kuin tuplaplatinalevyjä.
Bändiä suitsutettiin myös Suomen isoimman kansainvälisen potentiaalin omaavaksi yhtyeeksi.
Tidjân lopetti artistin uran lopulta vuonna 2007. Sen jälkeen hänet nähtiin muun muassa Reikä seinässä -ohjelmassa vuonna 2009 sekä vuotta myöhemmin Fort Boyard -sarjassa.
Viimeisin esiintyminen julkisuudessa oli seitsemän vuotta sitten, kun Kwan-yhtye nähtiin yllättäen Ylen We want more -ohjelmassa, jossa bändi palasi nauhoittamaan muutamia uusia kappaleitaan.
LUE MYÖS: Mariko luo uraa Jenkeissä – vihdoin löytyi tuottaja
Tidjân ja Mariko kuvassa vuonna 2009, kun he osallistuivat Suomen Euroviisu-karsintaan. He pääsivät finaaliin asti. Kuva: All Over Press.
Nyt Tidjân on palannut kaikessa hiljaisuudessa takaisin musiikin pariin. Hän julkaisi YouTubessa kappaleen , joka on Tidjânin ja yhteistyö. Se on kerännyt jo lähes 125 000 katselukertaa.


