Kuvataitelija Leena Luostarinen on kuollut

Kuvataiteilja Leena Luostarisen töissä oli mukana eksotiikkaa, unenomaisuutta ja satumaisuutta.
Julkaistu 29.07.2013 18:22(Päivitetty 29.07.2013 18:59)
Toimittajan kuva

Jenni Rantala

jenni.rantala@mtv3.fi

Taiteilija Leena Luostarinen on kuollut. Hän menetyi aivoverenvuotoon eilen.

64-vuotiasta Luostarista on pidetty yhtenä aikamme suurimpana suomalaisena nykytaiteilijana.

– Henkilökohtaisesti luokittelisin hänet samaan sarjaan, missä aikanaan on ollut Helene Schjerfbeck ja Ellen Thesleff. Ja kyllä hän taloudellisestikin oli suurin elävä taiteilija, kertoo Luostarisen kanssa pitkään yhteistyötä tehnyt galleristi Kaj Forsblom.

Porissa syntynyt Luostarinen aloitti uransa 1970-luvulla, mutta läpimurtonsa hän teki 1980-luvun alussa tiikerimaalauksillaan.

Forsblomin mukaan Luostarinen oli uniikki taiteilija, joka ei lainannut aiheitaan keneltäkään toiselta.

– Luostarinen ammensi teoksiinsa sisältöä eksoottisista aiheista, kuten Egyptin historiasta, kreikkalaisuudesta, Kaukoidästä, kiinalaisuudesta, Intiasta ja hinduismista. Hän oli hyvin voimakastahtoinen ja boheemi maalari, Forsblom kertoo.

Leena Luostarisen Tiikerinpiirtäjä -näyttely esiteltiin medialle Helsingin Taidehallissa 11. tammikuuta 2013, kuvassa teos Leopardi.Leena Luostarisen Tiikerinpiirtäjä -näyttely esiteltiin medialle Helsingin Taidehallissa 11. tammikuuta 2013, kuvassa teos Leopardi.Lehtikuva

Luostarisen taulut olivat moniselitteisiä.

– Kaikissa hyvissä tauluissa pitää olla jonkinlainen kysymys, joka inspiroi ajattelemaan, mitä taitelija tarkoittaa tuolla. Sellainen taiteilija Leena Luostarinen oli, Forsblom sanoo.

Luostarinen sai töistään tunnustusta ja palkintoja, ja hänen töitään on ollut esillä monissa arvostetuissa gallerioissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Viime kuussa Luostariselle myönnettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön taiteilijaeläke.

Luostarinen nautti eläessään myös yleisön suosiota: viime keväänä hänen näyttelynsä rikkoi Helsingin Taidehallin kaikkien aikojen yleisöennätyksen.

Galerie Fosblomissa tieto taiteilijan kuolemasta otettiin vastaan murheellisina.

– Tietysti me otimme tämän vastaan ihan kamalan suurena suru-uutisena. Tiesimme kyllä, että hän oli saanut aivoverenvuodon, mutta uskoimme, että hän selviää siitä, Forsblom kertoo.

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri