Kuvat: Paula Koivuniemen suosio pysyy – vain tyylit ovat vaihdelleet
Paula Koivuniemi on ollut suomalaisten suosikkilaulajien joukossa jo usean vuosikymmenen ajan. Katso hauskasta galleriasta, kuinka Paulan tyyli on muuttunut vuosien varrella.
Iskelmälaulaja Paula Koivuniemi kiinnostui musiikista jo nuorella iällä, sillä hänen isänsä oli Pohjanmaan alueella suosittu tanssimuusikko. Ura alkoi toden teolla vasta vuonna 1966, kun Koivuniemi levytti Perhonen-tangon. Tämän jälkeen kestosuosikki on tehtaillut hittejä monella eri vuosikymmenellä. Koivuniemen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat Aikuinen nainen, Kun kuuntelen Tomppaa, Tummat silmät, ruskea tukka ja Kuuleeko yö.
Paula Koivuniemi tunnetaan erityisesti käheästä äänestään. Iskelmälavojen tähti on viime vuosina kiertänyt esiintymässä myös rock-festivaaleilla. 2000-luvun alussa hän teki konserttikiertueen yhdessä Katri Helenan, Marion Rungin ja Lea Lavenin kanssa.
Koivuniemen musiikkia on kuultu myös 100 kesää 1000 yötä -revyyssä. Koivuniemi on myös osallistunut kymmenen kertaa Suomen euroviisukarsintoihin, mutta ei päässyt edustamaan Suomea kertaakaan.
Uusimmat
-
05:35
USU: Puolet suomalaisista vastustaa rajoituksia lakko-oikeuteen – naisten ja miesten näkemykset eroavat selvästi
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:31
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
Lataa lisää