Kuvat ja video: Uudenkaupungin rajun palon silminnäkijä: Tuli levisi todella nopeasti

Uudessakaupungissa asuva Laura Rinne todisti eilen illalla kotinsa parvekkeelta hurjaa näkyä. Kadun toisella puolella sijainneessa puutalossa syttynyt tulipalo levisi nopeasti ja tuhosi rakennuksen täysin.

– Äitini oli meillä kylässä ja pian lähtönsä jälkeen hän soitti ulkoa, ettei pääsekään poistumaan tiellä esteenä olevan poliisiauton vuoksi. Menin parvekkeelle noin iltakahdeksalta ja näin roihun kadun toisella puolella. Se ei vielä silloin näyttänyt kovin hurjalta.

Tilanne kuitenkin muuttui Rinteen mukaan hyvin nopeasti.

Lukijan video: Tuli tuhosi puutalon Uudessakaupungissa 0:45

– Palo levisi reilussa kymmenessä minuutissa koko taloon. Palo oli niin raju, että rakennuksen kappaleita lensi tielle. Hurjin hetki oli kuitenkin se, kun liekit tulivat katosta läpi. Tuolloin kipinöitä lensi parvekkeellemmekin saakka.

Rinne kertoo rajun palon keränneen paljon yleisöä.

– Paikalla oli paljon ihmisiä pällistelemässä ja häiritsemässä palomiesten työtä.

Paloa todistaneen Laura Rinteen mukaan aivan palaneen rakennuksen vieressä on kaksi kerrostaloa. Niitä ei kuitenkaan tilanteessa evakuoitu.

Palaneessa talossa kiinni olevassa puutalossa asuva henkilö sen sijaan evakuoitiin siksi asti, kunnes palo saatiin hallintaan. Hän pääsi kuitenkin palaamaan kotiinsa myöhemmin.

Lue myös:

    Uusimmat