Eda Marbury ei pystynyt vuosia takaperin katsomaan edes peiliin – nyt nainen pyörähtelee tangon ympärillä kuin vanha tekijä. Ylipainonsa kanssa kamppailleen naisen tankotanssivideota on katsottu lähemmäs kahdeksan miljoonaa kertaa.
25-vuotias Eda Marbury aloitti tankotanssimisen kaksi vuotta sitten. Nyt Missourista, Yhdysvalloista kotoisin olevan naisen suurena haaveena on menestyä tankotanssin parissa – vaikka painoa on lähemmäs 118 kiloa, taipuu nainen upeisiin pyörähdyksiin.

Edan kuvaillaan olevan lajissa suoranainen luonnonlahjakkuus, vaikka alku olikin hankalaa.
Oma kehonkuva vääristyi

Eda on kamppaillut koko ikänsä kehonkuvansa kanssa: teini-ikäisenä hän sairastui anoreksiaan. Sairaus koetteli häntä kahdeksan vuotta, myös suru ja yksinäisyys riuduttivat Edaa. Mutta sitten hän tapasi aviomiehensä Terrikin, 26.
Rakkaus pelasti Edan anoreksialta, mutta suunta kääntyikin päälaelleen: Eda alkoi ahmia roskaruokaa. Painoa alkoi äkkiä kertyä suurissa määrin eikä kiloista päässytkään eroon. Hän eli lähestulkoon vuoden katsomatta kertaakaan peiliin.

