Kuvaspesiaali ja tarina: Auto, jonka jalkatilaan tekisi mieli mennä alasti nukkumaan

Ratti on iso ja yllättävän ohutkehäinen. Mittaristo on erinomaisen selkeä.

Tältäkö menestys tuntuu?

Rolls-Roycella on huomattu, miten VW-konserni on saanut Bentleyn nousukiitoon. Erityisesti Bentleyn nuorekkaat coupét kiehtovat näyttäytysmishaluista kermaa. Continental GT on saanut Bentleyn lentoon – ja nuorentanut samalla koko brändin imagoa.

Wraith on Rolls-Roycen vastaisku Continental GT:lle. Vuonna 2013 Geneven autonäyttelyssä esitellyllä 2-ovisella coupélla on pituutta komeat 5,27 metriä – siis pitkän S-Mercedeksen verran. Konepelti on pitkä, ja keula on rollsimaisen pysty. Katto kaartuu todella loivasti aina auton perään asti. Wraithin profiili pysäyttää. Akseleiden väli on 3,11 metriä. 20-tuumaiset renkaat näyttävät auton alla lähes siroilta.

Wraith on niin lähellä urheiluautoa kuin Rolls-Royce vain olla voi menettämättä merkin tavaramerkkiä eli ylellisyyttä.

Pitkän konepellin alla kuiskaa BMW:n 6,6-litrainen tuplaahdettu V12-moottori. Tehoa on tarjolla 632 hevosvoimaa. Se on tarpeeseen, sillä Wraith painaa lähes 2,5 tonnia. Maksimivääntö on jykevät 800 newtonmetriä. Kaikki voima välitetään takapyörille. Moottorin jatkeena on ZF:n 8-portainen automaatti; se sama, joka on kerännyt BMW:ssä kehuja.

Yhtäkkiä Bentley näytti niin kovin vaatimattomalta.

Wraithin ovi sulkeutuu kevyesti. Sitä ei tarvitse kiskoa tai paiskoa. Riittää, kun sen saattaa kiinni. Sähkömoottori vetäisee oven automaattisesti kiinni. Kavala maailma jää kertaheitolla kauas. Pulssi hidastuu. Stressi laskee. Rolls-Royceen istumisella on sama vaikutus kuin jos olisin vetänyt napaani levyllisen hyvää suklaata. Tryptofaani, onnellisuushormoni, virtaa vahvana. Haluaisin kehrätä.

Moottori käynnistyy start-napista kuiskaten. Kone käy niin tasaisesti, ettei sen käyntiä itse asiassa tunne sisälle lainkaan. Liikkeelle lähdetään elegantin rauhallisesti. Ohjaus on kevyt, eikä mitenkään tunnokas. Ohjaus on kuitenkin niin looginen ja rauhallinen, että kuski on heti tyytyväinen.

Auton jalkatila on verhoiltu niin tuuhealla matolla, että haluaisin käpertyä alasti jalkatilaan nukkumaan.

Vaikka Wraithissa istutaan kuin kassakaapissa, auton etukulmat on yllättävän helppo arvioida. Keulalla liihottavan leidin, The Spirit of Ecstasyn, avulla keulaa on helppo tähtäillä haluttuun paikkaan.

Tässä autossa on jotenkin heti kuin kotonaan. Kaikki nappulat ovat oikeilla paikoillaan. Kaikki toimii täsmällisesti ja todella kevyesti. Kaikki fiksu äly sekä auton runsaat avustavat hallintajärjestelmät ovat samat kuin BMW:n 7-sarjassa. Auton logiikka on saksalainen, mutta ylellinen toteutus on ehtaa Rollsia.

Wraith kulkee ilmajousilla kuin sukkasillaan. Rengasmelua ei kantaudu ohjaamoon lainkaan. Moottoriakaan ei kuule, ellei kaasupoljinta runttaa lattiaan asti. Ainoa sisälle ulkopuolelta kantautuva ääni on sivupeileistä kantautuva vaimea suhina.

Wraithin omistajalla on yleensä varallisuutta useampi kymmenen miljoonaa, ja autotallista löytyy useampi auto.

Wraith on Rolls-Royce, jota haluaa ajaa itse. Vietin auton ratissa todella pitkän päivän aamuseitsemästä iltakahteentoista. Reilun 500 kilometrin matkalle mahtui kaupunkiajoa, pehmeästi polveilevia maaseututeitä, vuoristoserpoja sekä moottoritietä. Illalla oloni oli lähes yhtä vireä kuin jos olisin vasta hypännyt rattiin. Tämä jos mikä on luksusta.

Ja koska Wraith on ajajan auto, on pakko ihmetellä muutamaa asiaa. Miksi vaihteistoa ei voi käskyttää käsin? Ja miksi kierroslukumittaria ei ole lainkaan? Ensimainittua olisin kaivannut etenkin vuoristoteillä, vaikka automaatti toimiikin kuin ajatus. Tai itse asiassa vaihteisto toimii paremmin kuin ajatus, sillä auto lukee koko ajan edessä olevaa tietä karttapalvelun avulla. Se vaihtaa valmiiksi pienemmälle tiukempaan mutkaan tultaessa – ja niin pehmeästi, ettei kuljettaja vaihtoa juuri edes huomaa. Auto myös tunnistaa hienosti moottoritien rampit ja pitää vaihteen pienemmällä niin kauan, kunnes kuski on kiihdyttänyt muun liikenteen sekaan. Wau.

Sama olemisen sietämätön keveys ja auton hienostunut huomaamattomuus koskee kaikkia kokemuksia, jotka liittyvät ajamiseen. Wraithilla voi ajaa mutkiin hämmästyttävällä vauhdilla, ja auto kulkee käsittämättömän eleettömästi – tiettyyn rajaan asti. Kori elää ja keinuu tietysti enemmän kuin täysiverisessä urheiluautossa, muttei vielä niin paljoa, että kuski tuntisi olonsa epämiellyttäväksi.

Eikä tätä autoa ole tehty mutkateille aggressiivisesti ajettavaksi, vaikka tehoa onkin lähes saman verran kuin Ferrari FF:ssä. Wraith on klassisella kaavalla tehty Gran Turismo, jolla voi ajaa pysähtymättä vaikka Euroopan laidalta toiselle. Tosin matka-autoksi Wraithin kantavuus on naurettavan pieni, vain 349 kiloa.

Wraith on käsittämätön kokonaisuus: se on ladattu täyteen luksusta, mutta se ei ole missään nimessä nimessä pönö.

Wraith on hätkähdyttävä kokonaisuus. Se henkii eleganssia ja luksusta, mutta samalla auton ominaisuudet, suorituskyky ja radikaalin rohkea kori rikkovat perinteitä vastaan. Tai eivät suoranaisesti riko, mutta kyseenalaistavat paljon. Kokonaisuus on klassisella tavalla moderni.

Edessä on vielä viimeinen testi. Olen etsiytynyt autiolle parkkipaikalle. Ohjaamossa on 18 kaiutinta. Niiden läpi voi päästää 1 300 Wattia, jos korvat sen vain kestävät. Laitan soimaan Phantom Of The Operan, mutta en sitä Andrew Lloyd Webberin alkuperäistä vaan Nightwishin sovituksen. Se sopii minusta kuin nyrkki tämän auton luonteeseen.

Galleria