Sisällissota oli yhtäältä uudistumisen aikaa, kun naiset tarttuivat aseisiin ja pukivat housut ylleen, kertovat naisten kohtaloista kirjoittaneet kirjailijat Huomenta Suomessa. Samalla sotaa varjosti poikkeuksellinen raakuus.
Tietokirjailija ja sosiologian dosentti Sari Näre on tutkinut toisen maailmansodan aikaista naisten ja lasten kokemushistoriaa. Vankileirien tutkimuksen myötä teema laajeni myös sisällissotaan ja arkikuvaukseen sodasta. Näreen mukaan naisen rooli sodassa oli erikoinen, sillä sen myötä naisetkin tarttuivat aseisiin.
– Punaiset ja valkoiset naiset toimivat sodassa hieman eri tavalla. Punaiset naiset muodostivat katukaarteja ja valkoiset naiset toimivat enemmän kotikaarteissa ja taustavoimina. Mannerheim ei pitänyt ajatuksesta, että naiset olisivat tarttuneet aseisiin, eivätkä monet naisjärjestötkään, Näre luonnehtii.
Valkoiset naiset salakuljettivat aseita ja huolsivat joukkoja, mutta punakaartien naiset osallistuivat taisteluihin. Suurimmaksi osaksi aseistautuneet naiset kuitenkin toimivat vartiotehtävissä. Näreen mukaan ase toi naisille jopa turvallisuudentunnetta.
– Vuosi 1917 oli levoton, seksuaalinen häirintä ja väkivallan uhka oli läsnä arjessa. Naisille ase toi autonomisuden tunnetta ja voitiin puhua jopa jonkinlaisesta asevillityksestä ja asemuodista nuorisokulttuurissa, Näre kuvailee.
Housupukuisia naisia teloitettiin raivon vallassa – toiminta kuin keskitysleireiltä
Sari Närhi huomasi tutkimuksessaan Suomenlinnan ja Santahaminan vankileireistä, että naisten olot vankiloissa olivat hieman miehiä paremmat. Naisten välillä vallitsi myös solidaarisempi henki ja he esimerkiksi salakuljettivat toisilleen ruokaa.