Kuva: Huhuille katetta – Ben Affleck paljasti valtavan selkätatuoinnin

Ben Affleck esitteli kookasta tatuointiaan valmistautuessaan uutuuselokuvaan.

Batman-näyttelijä Ben Affleckin on jo jonkin aikaa huhuttu omistavan suuren selkätatuoinnin. Ensimmäiset huhut tatuoinnista nousivat vuonna 2015, Affleckin erottua entisestä vaimostaan Jennifer Garnerista.

Affleck kuvattiin selkätatuointinsa kanssa saman vuoden joulukuussa, hänen kuvatessa ohjaamaansa elokuvaa Live By Night. Affleckilla näytti olevan valtava feenikslintu selässään. Tällöin ei kuitenkaan ollut selvää, oliko tatuointi täysin aito, vai vain roolia varten.

– Minulla on paljon tatuointeja, se on totta. Tatuoinnit eivät ole paikoissa, joissa ne voi nähdä, sillä ne ovat yksityisiä, Affleck sanoi kaksi vuotta sitten tatuoinneista kysyttäessä.

Nyt huhut voidaan vihdoin vahvistaa, kun Affleck kuvattiin Charlie Hunnamin kanssa harjoittelemassa Netflixin uutta Triple Frontier -elokuvaa varten. Kaksikko vietti aikaa Hawajin rannoilla, harjoitellen uintikohtauksia varten.

Lue myös:

    Uusimmat