Kuva ei herkille: Julia meni väliin lasten ryöstön yritykseen – kasvoista kaivettiin lopulta ulos kaksi metallikuulaa

Julia riensi apuun, kun pikkusiskon ystäviä osoitettiin kuula-aseella ja puukolla – sai itse vakavia vammoja 0:30
Katso video: Julia riensi apuun, kun pikkusiskon ystäviä osoitettiin kuula-aseella ja puukolla – sai itse vakavia vammoja

Ryöstöön väliin menneen Julian kasvoista löydettiin kaksi metallista ilma-aseen kuulaa. Kuulat löytyivät vasta toisella lääkärikäynnillä, ja niistä toinen olisi voinut viedä näön.

MTV Uutiset kertoi teini-ikäisen pojan tekemään ryöstön yritykseen puuttuneen Julian tapauksesta sunnuntaina. Julia oli mennyt auttamaan pikkusiskonsa kavereita, jotka olivat joutuneet metallisia kuulia ampuvalla aseella varustautuneen nuoren ryöstöyrityksen kohteeksi. Tilanteessa Juliaa ammuttiin ilma-aseella useita kertoja osuen muun muassa kasvoihin.

Tapahtuman jälkeen lääkäri kaivoi yhden metallisista kuulista Julian sormen sisältä.

"Olisi voinut lähteä näkö"

Maanantaina Julia meni lääkäriin uudelleen lääkäriin valittamaan kivusta kasvoissa, joihin myös osui laukauksia välikohtauksessa. Nukkuessa hän heräili tunnin välein kasvojen kipuun ja toivoi saavansa lääkärissä vaivaa apua.

– Ajattelin, että jos yöksi saisi jotkut vahvemmat kipulääkkeet, että kestää nukkua, Julia kuvailee.

Lääkärissä paljastuikin, että sormen tapaan kasvojen osumakohtiin oli jäänyt kuulat, ja ne jouduttiin poistamaan. Silmäkulmasta sisään mennyt kuula oli Julian mukaan pysähtynyt aivan silmämunan viereen, leukaan osunut taas luuhun.

– Jouduttiin taas silmäkulmaa enemmän viiltämään auki, sillä kuula oli niin lähellä silmämunaa, Julia kertoo.

– Todella hyvä tuuri ettei mennyt silmämunaan asti, silmä olisi voinut vaurioitua tai jopa lähteä näkö.

"Koko ajan naamaa särkee"

Kuulien poiston jälkeen Julia joutui vetäytymään kotiinsa lepäämään vammojen aiheuttamien kipujen vuoksi.

– Onneksi kovat kipulääkkeet vievät kivusta kovimman kärjen, mutta kyllä koko ajan naamaa särkee, Julia kertoo.

Hän myös pohtii, millaiset arvet kasvoihin jää tapauksesta, vaikka korostaa jälkien olevan vähäinen seuraus suhteessa siihen, mitä olisi voinut tapahtua.

Julia lähetti MTV Uutisille kuvan kasvoistaan kuulien poiston jälkeen. Hän arvioi, että mustelmat ja turvotus pahenevat huomenna entisestään.

Metallikuula-aseet huolestuttavat

Julia tuli tapauksen kanssa julkisuutteen varoittaakseen vanhempia metallikuulia ampuvien aseiden vaaroista. Tapaus osoittaa hänestä selvästi, että ne voivat aiheuttaa pahaa jälkeä. Hän toivookin vanhempien pohtivan, antavatko lapsen hankkia metallikuulia ampuvia aseita.

– Aika hyvin ihmiset ovat reagoineet, ja moni toivonut, että kuula-aseet saadaan pois lapsilta.

Aivan oma pohdinnan aihe on myös se, miten alaikäisten keskuudessa voi tapahtua tällaista väkivaltaa.

– Vähän kyllä miettii pitääkö soittaa äidille, että pistää pikkusiskot vain huoneisiinsa eikä päästä koulun jälkeen ulos, hän naurahtaa.

Itä-Uudenmaan poliisista vahvistettiin aiemmin MTV Uutisille, että tapausta tutkitaan epäiltynä ryöstön yrityksenä ja pahoinpitelynä.

Juttua tarkennettu 12.2. kello 8.59: Jutussa on kerrottu alussa kuula-aseesta, joka ampuu metallikuulia. Aseen tyypin tarkentamiseksi jutussa puhutaan nyt ilma-aseesta ja metallikuulia ampuvasta aseesta, koska kuula-ase voi viitata myös niin sanottuun softair-aseeseen, joka ampuu muovisia kuulia.

Lue myös:

    Uusimmat