Suomi 2001. Ohjaus: Aku Louhimies. Käsikirjoitus: Katja Kallio ja Aku Louhimies Kallion romaanin pohjalta. Tuotanto: Jarkko Hentula, Ilkka Matila ja Marko Röhr. Kuvaus: Heikki Färm. Leikkaus: Samu Heikkilä. Lavastus: Minna Santakari. Musiikki: Leri Leskinen. Pääosissa: Minna Haapkylä, Anna-Leena Härkönen, Laura Malmivaara, Peter Franzén, Matti Ristinen, Mikko Kouki, Pirkko Saisio, Santeri ja Rasmus Nuutinen. Kesto: 117 min.
Vuodenvaihteen molemmin puolin saivat ensi-iltansa kaksi kotimaista sinkkuelokuvaa, jotka perustuvat naiskirjailijan esikoisromaaniin. Jusseilla muistettu Minä ja Morrison pohjautui Kata Kärkkäisen kirjaan ja Aku Louhimiehen ohjaama Kuutamolla Katja Kallion vuonna 1999 ilmestyneeseen esikoiseen. Kallio on myös käsikirjoittanut elokuvan. Tietysti nämä levottomista kaupunkilaisista kertovat tarinat ovat osa huipputrendikästä sinkkubuumia, jonka varsinaisesti aloittivat Bridget Jonesin kirja- ja leffaversiot.
Minna Haapkylä esittää Iiristä, vastikään kolmekymmentä täyttänyttä helsinkiläisnaista, jonka illat kuluvat himassa leffoja tuijottaen koska sitä oikeaa ei näy mailla eikä halmeilla. Paras frendi Anna (Anna-Leena Härkönen) sen sijaan kaataa karjuja jatkuvalla syötöllä eikä ymmärrä mikä kauniilla Iiriksellä mättää. Tälle pelkkä seksi ei riitä, vaan pitäisi olla Tunteita ja Todellista Rakkautta. Sitten kuvaan kävelee unelmien prinssi Marko (Peter Franzén), ja kaikki palat tuntuvat loksahtavan kohdalleen. Mutta loksahtavatko sittenkään?
Kun Morrisonissa ja Louhimiehen edellisessä ohjauksessa Levottomissa päähenkilö oli enemmän tai vähemmän tunnekylmä ja itsetuhoon taipuvainen sekoilija, Iiris on ilahduttavan normaali rakkaudenkaipuinen nainen. Hän on toki "kuutamolla" mokaillessaan ja hakiessaan rakkautta vääristä paikoista, mutta on sitä hyvin samastuttavalla tavalla. Iiriksen sympaattisuuden tärkein ansio kuuluu raikkaalle Minna Haapkylälle (Rakkaudella, Maire), joka osaa olla yhtaikaa kiehtovan persoonallinen ja aivan tavallinen. Häntä haluaa nähdä lisää.
Kallion romaanin hersyvimmät kohtaukset pääsevät paremmin oikeuksiinsa elokuvan muodossa; huumori on enemmän visuaalista kuin verbaalista, ja usein se kumpuaa pienistä eleistä ja kasvonilmeistä sekä tarkkaan hallitusta ajoituksesta. Komediaa syntyy Pirkko Saision mehukkaasti esittämän äidin hahmosta; viisikymppinen Leila on hyperaktiivinen trendisetteri ja julkkisartisti, joka naida napsuttelee nuoria miehiä ja ironista kyllä "ihailee homoseksuelleja kun ne on niin herkkiä mutta anarkistisia"(!) Leila sanoo pidättyväisessä Iiriksessä synnyttäneensä oman äitinsä.
Myös Anna-Leena Härkösen nymfomaani Anna-hahmo on riemukas. Näemme naisen sängyssä aina uuden kiimaisen uroon samalla kun hän jaksaa moralisoida jokaista ystävänsä tekemää ihmissuhdesiirtoa. Levottomissa debytoinut Laura Malmivaara esittää Iiriksen tosikkoa vegaani-ystävää Lauraa, jonka avioliitto sympaattisen Samin (Matti Ristinen) kanssa näyttää ulospäin idylliseltä, mutta onko sittenkään?
Olennaisen mausteensa tarinaan antavat runsaat elokuvaviitteet. Leffa alkaa tyylikkäällä valikoimalla kotimaisia ja ulkomaisia elokuvarakkauskohtauksia, ja henkilöiden tunnetilat rinnastuvat osuvasti pitkin matkaa nähtäviin otoksiin mm. Taksikuskista, Alastomasta satamasta ja Gildasta. Päähenkilöt lainailevat puheissaan Tähtien sotaa ja ravaavat Helsingin Dianassa, Orionissa ja Bio Rexissä. Ihana Marko on tietysti Hollywoodiin suuntaava suosikkiohjaaja.
Kuutamolla on suorastaan hämmästyttävän lämpöinen ja sympaattinen viihde-elokuva. Vaikka sen aihe ja karamellinkaunis pinta ovatkin muodikkaita, sisältö pysyttelee ansiokkaasti maan pinnalla: pienissä tavallisissa asioissa joihin jokainen omissa suhteissaan ja suhteettomuuksissaan törmää. Taju arjen absurdiikasta tekee komediasta hykerryttävän hauskan.
Vaikka leffan kuvallinen kerronta ei aina ole maailman omaperäisintä (nopeutetut pilvet ja autot visuaalisena kikkana alkaa olla väsyttävä klisee), mahtuu mukaan myös paljon hyviä oivalluksia ja kuvaavia yksityiskohtia. Mainittakoon vaikkapa kohtaus, jossa itsetuntonsa uudelleen löytänyt Iiris näyttää peilitekniikan takia rakastelevan Peter Franzénin sijaan oman itsensä kanssa!
Palkitut leikkaaja Samu Heikkilä ja lavastaja Minna Santakari tuovat oman tärkeän osansa elokuvan näyttävään ulkoiseen ilmeeseen. Musiikin käyttö on niin ikään onnistunutta; päivän kotimaisten hittien (Kemopetrol, Crash, Aika ym.) lisäksi kuulemme Burt Bacharachia ja argentiinalaista tangoa. Piristävää!
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: CTS Egmont