Moni järjestö huolissaan avustusleikkauksista – vaikuttaisi haavoittuvassa asemassa olevien hyvinvointiin

Näin teet viittomakieliset aakkoset 0:37
Katso video: Näin teet viittomakieliset aakkoset.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustusten kaavaillut leikkaukset huolettavat kuulo- ja viittomakielialan järjestöjä.

Valtiovarainministeriön vuoden 2021 budjettiesityksessä esitetään sosiaali- ja terveysjärjestöiltä leikattavaksi ensi vuonna 127 miljoonaa euroa, joka on kolmannes tämän vuoden avustussummasta. Asiasta tiedottavat Kuuloliitto ry, Kuurojen Liitto ry, Kuulovammaisten lasten vanhempien liitto ry, LapCI ry, Kuurojen Palvelusäätiö sr ja Suomen kuurosokeat ry.

Järjestöt arvioivat, että leikkaukset heikentäisivät merkittävästi järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikuttaisivat eniten kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten hyvinvointiin. 

Järjestöjen mukaan ne ovatkin huolissaan kuulovammaisten ja viittomakielisten ihmisten oikeuksien toteutumisesta ja syrjäytymisvaarasta.

– Suomessa arviolta joka kuudennella ihmisellä on jonkinasteinen kuulonalenema. Kuuroja ja huonokuuloisia viittomakielisiä henkilöitä on noin 3  000. 

Liiton mukaan toiminta säästää yhteiskunnan varoja

– Kuurosokeita ja vaikeasti kuulonäkövammaisia on noin 1 200. Kuulovamma- ja viittomakielialan eri järjestöt ja niiden jäsenyhdistykset kohtaavat ja tukevat vuosittain noin 100 000 apua tarvitsevaa ihmistä, Kuuloliitto sanoo tiedotteessa.

–  Ilman kuulo- ja viittomakielialan  järjestöjen ja niiden jäsenyhdistysten tuottamia tukipalveluja, kuten neuvontaa, ohjausta ja vertaistukea, sekä oikeuksien valvontaa, moni kuulovammainen, viittomakielinen ja kuurosokea henkilö jää yhteiskunnan ulkopuolelle ja toimintaympäristön haasteet vaikeuttavat osallistumista monin tavoin.

Järjestöt huomauttavat, että niiden toiminta myös säästää yhteiskunnan varoja, kun se tukee ennakoivasti ja vahvistaa heikossa asemassa ja syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten toimintakykyä.

*Päivitys kello 16.22: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että kannanoton taustalla olisi vain Kuuloliitto ry. Asiasta kertoi kuitenkin useampi järjestö.

Lue myös:

    Uusimmat