Tukiliitto irtisanoo kahdeksan työntekijää.
Kehitysvammaisten Tukiliitto aloitti yt-neuvottelut elokuun loppupuolella ja neuvottelut on saatu päätökseen.
Liitto kertoo nyt irtisanovansa kahdeksan työntekijää.
– Lisäksi neljän henkilön työsuhdetta muutetaan, yksi tehtävä jätetään täyttämättä eläköitymisen vuoksi ja kolme henkilöä lomautetaan.
Ennen päätöksiä, Tukiliitossa oli 41 työntekijää
Muutosneuvotteluiden syyksi kerrotiin valtion STEA-avustus, jota järjestön mukaan ollaan leikkaamassa merkittävästi.
– Nämä sopeuttamistoimet olivat välttämättömiä, koska järjestöjen avustuksia ollaan leikkaamassa ennen näkemättömän nopeasti ja rajusti, sanoo toiminnanjohtaja Tiina Simons.
Liitto kertoo olevansa huolissaan vuoden 2027 jatkoavustusten kriteereistä, sillä niiden pohjalta yleisavustusta ei myönnettäisi järjestöille, joiden toiminta painottuu yhteiskunnaliseen vaikuttamiseen, neuvontatyöhön tai keskusjärjestötoimintaan.
– Kehitysvammaisten Tukiliitto toimii kehitysvammaisten ja heidän perheidensä äänenä. Nyt tämä ääni halutaan hiljentää, Simons kertoo tiedotteessa.
STEA-avustusten leikkaukset ovat jatkuneet jo kahden vuoden ajan. Ensi vuonna jaossa on enää noin puolet vuoden 2024 avustustasosta. Vuonna 2024 jaossa oli noin 384 miljoonaa euroa, ensi vuonna 190 miljoonaa euroa.

