Oikeuskanslerin nuhteet on otettava vakavasti, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd.) sanoo. Osuivatko suotuisat päätökset sattumalta kristillisille järjestöille?
Ministeri Poutala sai tänään oikeuskanslerilta nuhteet kahden kristillisen järjestön saamista valtiontuista.
Iso Kirja ry ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ry saivat opetus- ja kulttuuriministeriöltä 11 500 euron tuet puutteellisin perustein.
Poutala kertoo ottavansa nuhteet vakavasti.
– Perusteluja meidän pitää parantaa ja sitä tullaan tekemään, Poutala vakuuttaa.
"En tunne toimintaa niin tarkkaan"
Oikeuskanslerin mukaan virallisissa tukipäätöksissä jäi epäselväksi, miten Iso Kirja ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) täyttivät nuorisoalan tukikriteerit.
Perusteluja olisi tarvittu erityisesti, koska tukipäätökset poikkesivat arviointi- ja avustustoimikunnan esityksestä eikä järjestöille ollut myönnetty tukea viime vuonna.
– Ehkä me emme siinä vaiheessa ymmärtäneet, että tätä pitää perustella vielä laajemmin. Siitä otetaan opikseen, Poutala sanoo.
Nuorisoalan tukikriteereihin kuuluu esimerkiksi nuorten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämistä. Poutala ei osaa arvioida, kuinka hyvin tukea saaneet järjestöt edistävät näitä arvoja.
– En tietenkään tunne järjestöjen toimintaa niin tarkkaan. Viimeksi 2023 on arvioitu kaikki nuorisojärjestöt ja silloin tiputettiin valtioapukelpoisuuden listalta kokonaan pois sellaiset järjestöt, jotka eivät noudattaneet vaadittuja periaatteita. Silloin nämä järjestöt on vielä hyväksytty sinne.
