Kuulamörssäri Carl Myerscough on torjunut kerta toisensa jälkeen amerikkalaisen jalkapallon houkutukset. Nebraskan yliopistossa opiskeleva 208-senttinen brittikuulantyöntäjä tietää, että vaikka kuula lentäisi kuinka pitkälle, hän ei koskaan ansaitse likimainkaan samanlaisia summia kuin mitä amerikkalaisessa jalkapallossa on tarjolla.
-En tiennyt koko lajista yhtikäs mitään ennen kuin menin Nebraskaan. Nyt kun olen nähnyt jenkkifutaajien päivittäistä touhua kentällä ja punttisalissa, olen varma ettei se ole minua varten. Työnnän kuulaa, koska nautin siitä ja kurinalaisuudesta, jota yleisurheilu elämältä vaatii, Myerscough sanoo.
Kesän kuulan maailmantilaston kakkosen intoa kokeilla amerikkalaista jalkapalloa ovat kyselleet muutkin kuin Nebraskan yliopiston valmentajat. Vastaus on aina ollut kohtelias kiitos ei. -Sitkeästi ne jättävät käynttikorttejaan ja pyytävät soittamaan, jos mieli muuttuu, Myerscough hymyilee.
Pariisin MM-kisojen lauantaisessa kuulakisassa Myerscough aikoo työntää Britannian kaikkien aikojen ensimmäisen kuulamitalin. "Blackpoolin torni", kuten Myerscoughia kotipaikkansa maamerkin mukaan kutsutaan, on ollut läpi syyskesän vakuuttavassa nousukunnossa. -Kun karsinta ja loppukilpailu työnnetään samana päivänä, ennätysten tekeminen on vaikeaa. Silti uskon, että mitaliin täytyy työntää 21,30-21,40. Hopea, ehkä jopa mestaruus heltiää 21,50-21,60:n työnnöllä. Se voi aivan hyvin vaatia jopa 22 metriä. Uskon, että minulla on siihen edellytykset, Myerscough arvioi.
Myerscough, 23, työnsi hallissa Yhdysvaltain yliopistomestaruuden ennätyksellään 21,49 ja uusi tittelin ulkoradoilla Britannian ennätyksellä 21,92. Kesän mittaan 21 metriä on ylittynyt viidesti ja kaksi viimeistä koitosta, brittien mestaruuskisat ja Lontoon gp, päättyivät Myerscoughin voittoon tuloksin 21,55 ja 21,50.
Ensimmäinen MM-koitos ei jännitä
Lontoon gp-kilpailuun jälkeen 150-kiloinen järkäle on hionut tekniikkaansa valmentajansa Mark Colliganin johdolla. -Lontoossa työnnössä oli vielä joitakin pikku virheitä. Nyt tuntuu, että nekin on saatu kuntoon, odotan kisaa innolla, kun kerrankin olen terve ja kunnossa, Myerscough sanoo.
