Jääkiekon NHL:ssä Colorado Avalanche varmisti paikkansa pudotuspelien toisella kierroksella. Colorado vei ensimmäisen kierroksen ottelusarjan Los Angeles Kingsiä vastaan voitoin 4–0.
Ratkaiseva voitto irtosi Suomen aikaa maanantain vastaisena yönä maalein 5–1.
Ottelun ykköstähti oli Coloradon Nathan MacKinnon, joka viimeisteli kaksi maalia ja kirjautti yhden syöttöpisteen. MacKinnon on tehnyt urallaan nyt 57 pudotuspelimaalia, joiden myötä hän on vain osuman päässä Peter Forsbergista seuran kaikkien aikojen listalla.
Coloradon suomalaishyökkääjä Artturi Lehkoselle kirjattiin niin ikään syöttöpiste. Jäällä nähtiin myös Kingsin paidassa pelaava Samuel Helenius, jonka kausi päättyy tuoreen tappion myötä.
Yön ottelu jäi samalla Kings-legenda Anze Kopitarin uran viimeiseksi. Yleisö osoitti ottelun jälkeen seisaaltaan suosiota 38-vuotiaalle Kopitarille, joka edusti Kingsiä kaudesta 2006-2007 alkaen. Hän pelasi seurassa 1521 ottelua ja tuotti niissä tehot 452+864=1316.
Yön toisessa ottelussa Tampa Bay voitti Montrealin 3–2 ja tasoitti ottelusarjan 2–2:een.
Anaheimin voitti Edmontonin jatkoerän jälkeen 4–3 ja johtaa ottelusarjaa nyt 3–1. Ottelun avausmaalin viimeisteli Oilersin Kasperi Kapanen.
Anaheimin 2–2-tasoituksen viimeisteli Kapasen tavoin maalin läheisyydestä Mikael Granlund. Jatkoerässä pitkään videolta tarkastellusta voittomaalista vastasi Ryan Poehling.
Juttu päivitetty kello 7.48.
