Kuopiossa kaksivuotias lapsi jäi peruuttavan auton alle piha-alueella – syytteet nostettu

3-vuotias lapsi kuoli auto-onnettomuudessa Kuopiossa 1:29
Näin tapauksesta uutisoitiin heinäkuussa – onnettomuuden aikaan kerrottiin, että lapsi olisi ollut kolmevuotias.

Syyttäjä on nostanut syytteet tapauksessa, jossa kaksivuotias lapsi kuoli Kuopiossa heinäkuussa 2020. Turma tapahtui piha-alueella, kun henkilöauton kuljettaja peruutti lapsen päälle, syyttäjä tiedotti maanantaina.

Syyttäjä on nostanut syytteen kuolemantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Syytetyn kerrotaan kiistäneen syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Itä-Suomen poliisi kertoi aiemmin, että kaksi lasta oli lähestynyt hoitajansa kanssa kerrostalon pihaa, kun kaksivuotias juoksi edeltä piha-alueelle. Poliisin mukaan lapsi oli juossut pihalle pysäköityjen autojen välistä peruuttamassa olleen auton taakse ja jäänyt auton takarenkaan alle.

Lapsi vietiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, mutta hän kuoli saamiinsa vammoihin.

Turman aikaan kerrottiin, että lapsi olisi ollut kolmevuotias.


Lue myös:

    Uusimmat