Kuollut brittipoika oli poikkeus – kuumekohtausta ei kannata pelästyä

MTV Uutiset kirjoitti eilen pikkupojasta, joka kuoli yllättäen kuumekohtaukseen iltapäiväunien aikana. Kuumekouristukset ovat lapsilla yleensä vaarattomia, eivätkä ne ole esimerkiksi merkki epilepsiasta.

Korkeasta kuumeesta tai kuumeen nopeasta noususta voi aiheutua kuumekouristus, toiselta nimeltään kuumekohtaus. Kuumekouristuksen oireet saattavat pelästyttää voimakkuudellaan, mutta ne ovat useimmissa tapauksissa vaarattomia.

Kouristuksen aikana kädet ja jalat nykivät ja jäykistelevät symmetrisesti, eikä lapseen saa kontaktia. Usein silmät harhailevat ja osoittavat yläviistoon. Tyypillinen kohtaus kestää muutaman minuutin, minkä jälkeen lapsi tulee tajuihinsa, mutta on väsynyt.

Vaikeutuneen kuumekouristuksen tunnistaa näistä oireista:

- Kuumekouristus on toispuoleista. Tämä tarkoittaa sitä, että erittäin nopeat nykäykset jaloissa ja käsissä ilmaantuvat vain joko oikealla tai vasemmalla puolella – ei molemmin puolin kuten normaalisti.

- Kohtaus kestää yli viisitoista minuuttia.

- Kouristus tulee kaksi kertaa peräkkäin 24 tunnin aikana.

- Lapsen tultua tajuihinsa esimerkiksi toinen käsi tai jalka on halvaantunut, eli lapsi ei kykene käyttämään kättä tai jalkaa.

Kuumekouristuksia esiintyy noin 2–5:llä prosentilla lapsista ennen kouluikää ja taipumus niihin on perinnöllinen. Kouristuksen perimmäinen syy ei ole tiedossa.

Varmista, että henki kulkee

Lapsella ei ole kouristuksen aikana hengenvaaraa ja sydän ja keuhkot toimivat normaalisti. Kouristuksen aikana on tärkeää estää lasta vahingoittamasta itseään ja varmistaa, että lapsi hengittää esteettömästi.

Lapsi on nykytiedon valossa parempi pitää huoneenlämmössä, eikä häntä tarvitse viilentää esimerkiksi viemällä kylmään ilmaan. Valtaosa kuumekouristuksista kestää 1–2 minuuttia, joten mitään hoitotoimenpiteitä ei usein edes ehditä tehdä.

Ensimmäisen kuumekouristuksen jälkeen on viisasta ottaa yhteyttä päivystävään hoitoyksikköön, josta annetaan neuvoja vastaisuuden varalle. Samoin, jos kyseessä on vaikeutunut kuumekouristus, kouristelu pitkittyy yli viidentoista minuutin kestoiseksi, tai jos lapsi on kohtauksen jälkeen sekava, oksenteleva, kivulias tai muuten poikkeava, vanhempien on syytä ottaa yhteys päivystykseen.

Lue myös:

    Uusimmat