Kuoleva 24-vuotias jakoi elämänohjeensa – tämä pistää ajattelemaan: "Kävi selväksi, mitkä asiat ovat todella tärkeitä"

Nuori syöpäpotilas kertoo ymmärtäneensä, että kuolemassa tärkeintä on jättää maailma hieman paremmaksi paikaksi kuin se oli ennen.

Solmiossa on keltaisia ankkoja sinisellä pohjalla. Sen kuva ilmestyi Reddit-sivustolle kaksi vuotta sitten koskettavan tekstin yhteydessä. Moni media on jakanut koskettavaa kirjoitusta, ja se kiertää netissä edelleen.

Kirjoittaja on 24-vuotias, ja käyttää nimimerkkiä mylasttie – suomeksi ”viimeinen solmioni”. Asusteella on tarinan kannalta suuri merkitys.

– Olen vain 24-vuotias, ja silti olen itse asiassa jo valinnut viimeisen solmioni. Se on solmio, jota käytän hautajaisissani muutaman kuukauden päästä. Se ei ehkä sovi pukuuni, mutta minusta se on tilaisuuteen täydellinen.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Syy solmion valitsemiseen on parantumaton syöpä, joka havaittiin aivan liian myöhään. Mylasttie kertoo kuitenkin ymmärtäneensä, että kuolemassa tärkeintä on jättää maailma hieman paremmaksi paikaksi kuin se oli ennen.

– Tapa, jolla olen tähän asti elänyt elämääni, olemassaoloni tai tarkemmin sen menetys, ei merkitse mitään, koska olen elänyt tekemättä mitään, millä olisi vaikutusta. Ennen oli niin paljon asioita, jotka veivät tilaa mielestäni. Kun sain tietää, paljonko aikaa minulla on jäljellä, minulle kuitenkin kävi selväksi, mitkä asiat ovat todella tärkeitä.

Hän haluaa tekstissään jakaa asiat, jotka on ymmärtänyt vasta sairauden myötä. Tällaisia ne ovat:

  1. Älä tuhlaa aikaasi työhön, josta et nauti. On ilmeistä, ettet voi menestyä jossakin, mistä et pidä. Kärsivällisyys, intohimo ja omistautuminen onnistuvat helposti vain silloin, kun rakastat sitä, mitä teet.
  2. On typerää pelätä muiden mielipiteitä. Pelko heikentää ja lamauttaa. Jos päästät sen sisään, se voi kasvaa pahemmaksi ja pahemmaksi joka päivä, kunnes sinusta ei ole mitään jäljellä, vain kuori. Kuuntele sisäistä ääntäsi ja mene sen mukana. Jotkut kenties kutsuvat sinua hulluksi, mutta jotkut voivat ajatella, että olet legenda.
  3. Ota elämä hallintaasi. Ota täysi vastuu asioista, joita sinulle tapahtuu. Rajoita pahoja tapoja ja yritä elää terveemmin. Löydä urheilulaji, joka tekee sinut onnelliseksi. Mikä tärkeintä, älä viivyttele. Anna elämäsi muotoutua niiden päätösten mukaan, joita teit, ei niiden mukaan, joita et tehnyt.
  4. Arvosta ihmisiä ympärilläsi. Ystäväsi ja sukulaisesi tulevat aina olemaan loputon voiman ja rakkauden lähde. Tämän vuoksi sinun ei pidä pitää heitä itsestäänselvyyksinä.

– Minun on vaikeaa täysin ilmaista tunteitani näiden yksinkertaisten oivallusten tärkeydestä, mutta toivon, että kuuntelet jotakuta, joka on saanut kokea, miten arvokasta aika on. En ole surullinen, koska ymmärrän, että viimeiset elämäni päivät ovat muuttuneet merkityksellisiksi, Mylasttie kuvaa.

Hän kertoo katuvansa vain sitä, ettei pääse näkemään monia ”siistejä keksintöjä”, kuten tekoälyn kehitystä.

– Välitämme niin paljon kehojemme terveydestä ja tinkimättömyydestä, että ennen kuolemaa emme huomaa, ettei keho ole mitään muuta kuin laatikko – paketti, joka toimittaa persoonallisuutemme, ajatuksemme, uskomuksemme ja aikeemme maailmaan. Jos tässä laatikossa ei ole mitään, mikä voisi muuttaa maailmaa, ei ole väliä, jos laatikko katoaa. Uskon, että meissä kaikissa on potentiaalia, mutta vaatii paljon rohkeutta tajuta se, hän kirjoittaa.

– Voit kellua olosuhteiden luoman elämän läpi, menettää päivän toisensa jälkeen, tunnin toisensa jälkeen. Tai voit taistella uskomiesi asioiden puolesta ja kirjoittaa elämästäsi suuren tarinan. Toivon, että teet oikean päätöksen. Jätä jälkesi tähän maailmaan. Vietä merkityksellinen elämä, mikä tahansa sen määritelmä sinulle sitten onkin.

Lopuksi hän kehottaa lukijoita nauttimaan ainutkertaisista, kovin lyhyistä elämistään ja ajastaan maan päällä.

Kirjoitus sai useita kommentteja, joissa vastaajat lupasivat esimerkiksi tallentaa tekstin itselleen ja lukea sitä uudelleen ja uudelleen vuosien varrella. Yksi kommentoija inspiroitui lopettamaan tupakoinnin, toinen päätti hankkia uuden työn ja kosia viimein naisystäväänsä. Kolmas päätti sulkea koneen ja miettiä, mihin oikein käyttää elämäänsä.

Myös ankkasolmio keräsi kommenteissa runsaasti kehuja.

Yksi vastaaja loi tekstistä inspiroivia mietelausekortteja.

Selaa kuvia prev- ja next-nuolilla. Jos kuvat eivät näy, katso ne täällä.

 

Lähde: Reddit.com

***

Seniorit kertovat: Tämän neuvon antaisin nuorille 1:22

Lue myös:

    Uusimmat