Kuningatar Elisabetin arkun koristeet huokuvat symboliikkaa – mukana muisto omista häistä

Britannia hyvästelee kuningatar Elisabetin tänään 9:19
Kuningatar Elisabet saateltiin viimeiselle matkalleen.

Kuningas Charlesin kerrotaan valinneen äitinsä arkun koristeet tarkoin.

Edesmenneen kuningatar Elisabetin arkku oli koristeltu hautajaisissa näyttävän kukkaseppeleen ja koskettavan viestin kera. Mirror-lehden mukaan kuningas Charlesin valitsemat kukat huokuvat erilaista symboliikkaa, jonka lisäksi ne on valittu erittäin tarkoin. 

Arkun seppele on koottu Buckinghamin palatsin, Clarence Housen sekä Highgroven puutarhoissa kasvavista kasveista. Seppeleeseen kuuluu muun muassa rosmariinia, pelargonioita, ruusuja, daalioita sekä hortensioita, jotka kuvaavat muistamista. Erityisesti daaliat puhkeavat loistoonsa juuri huhtikuussa, joka oli kuningattaren syntymäkuukausi. 

Seppeleessä on myös rakkauden voimaa symboloivaa englantilaista tammea sekä myrttiä. Seppeleen myrtin kerrotaan olevan leikattu pensaasta, joka  sai alkunsa Elisabetin ja prinssi Philipin hääkimpussa olleesta myrtinoksasta. Myrtti onkin ikivanha onnellisen avioliiton symboli, ja hallitsijapariskunta piti yhtä kunnioitettavat 73 vuotta.

Myös seppeleen lomaan aseteltun kortin kerrotaan olevan Charlesin kirjoittama. Kortin viestiä ei ole kuninkaallisen hovin toimesta vahvistettu, mutta tulkintojen mukaan siinä lukisi vapaasti suomennettuna ”rakkaudella ja uskollisuudella muistaen”.

Näin Kuningatar Elisabetin hautajaiset etenevät, kuninkaallisasiantuntija Satu Jaatinen kertaa:

Näin Kuningatar Elizabetin hautajaiset etenevät – paikalla lukuisia arvovieraita ja valtiojohtoa 7:40

Lue myös:

    Uusimmat