"Kun olin sanonut, että hän saa lähteä, hän nukkui rauhallisesti pois" – Leenan tytär Tekla kuoli syöpään 12 vuotta sitten, pakahduttava kaipuu iskee yhä

12 vuotta lapsen kuoleman jälkeen Leena Vilkka on alkanut hyväksyä menetyksen. Ensin aika vain syvensi surua.

Kun hyvinkääläinen Leena Vilkka sai kuulla tyttärensä Teklan sairastavan parantumatonta aivorungon syöpää, hän jaksoi silti uskoa ihmeeseen. Kun Teklan voimat heikkenivät, Vilkka alkoi toivoa, ettei tyttären tarvitsisi enää kärsiä.

– Pian sen jälkeen, kun olin sanonut hänelle, että hän saa lähteä, hän vaipui koomaan ja nukkui rauhallisesti pois. Sillä hetkellä tiesin, että lapsellani on nyt kaikki hyvin, Vilkka kertoo.

Surun kokeneiden välille syntyy syvä yhteys

Vilkan mukaan surun käsitteleminen alkaa kuin itsestään.

Tutkijana työskennellyt Vilkka jatkoi kirjoittamista ja lukemista. Hän luki jokaisen löytämänsä suruteoksen ja kirjoitti myös oman tarinansa kirjoiksi.

Lapsen kuoleman kokeneille perheille vertaistukea tarjoavan Käpy ry:n sururyhmässä Vilkka oivalsi vertaistuen merkityksen ja alkoi myöhemmin toimia myös vapaaehtoisena vertaistukijana ja sururyhmän ohjaajana.

– Sururyhmässä saman kokeneiden välille syntyy käsittämättömän syvä yhteys. Pysyväksi terapiamuodokseni muodostui myös ratsastus – hevosen selässä en ajattele kuolleita enkä eläviä.

Ensin suru vain syveni

Vilkka kertoo palautumisen olleen hänen kohdallaan hyvin hidasta. Aluksi suru vain syveni syvenemistään.

– Tiedän, että akuutissa surussa eläviä tämä ei lohduta, mutta tuska ja lohduttomuus hellittävät kyllä ajan myötä.

Nyt kun Teklan kuolemasta on kulunut 12 vuotta, Vilkka kertoo olevansa sinut lapsensa kuoleman kanssa.

– Pääsääntöisesti olen elämääni tyytyväinen ja onnellinen ihminen. Pakahduttava kaipuu iskee ajoittain, mutta enää en koe pakottavaa tarvetta käydä haudalla päivittäin, enkä ahdistu, vaikka haudalla ei palaisikaan kynttilä.

Lue myös:

    Uusimmat