Kun diagnoosikin tuntuu epäonnistumiselta – Saanan, 26, persoonallisuushäiriö naamioitui pitkään masennukseksi

Kun diagnoosikin tuntuu epäonnistumiselta – Saanan, 26, persoonallisuushäiriö naamioitui pitkään masennukseksi 5:55
Videolla Saana kertoo rehellisesti kokemuksistaan vaativan persoonallisuushäiriön kanssa.

Turkulainen Saana Valli, 26, kertoo, millaista on elää vaativan persoonallisuushäiriön kanssa.

Lapsesta asti täydellisiin suorituksiin pyrkinyt Saana Valli sai kuusi vuotta sitten tietää, että hänen kohdallaan perfektionismin taustalla vaikutti vaativa persoonallisuushäiriö.

Vaativalle persoonallisuudelle tyypillisiä korostuneita luonteenpiirteitä ovat järjestyksen ja kontrollin tarve. Ylitunnollisuus ja joustamattomuus voivat johtaa uupumiseen etenkin stressaavissa tilanteissa sekä altistaa masennus- ja ahdistusoireilulle.

Tämä kaikki on tuttua myös Saanalle. Vaikka vaativuudesta oli hyötyä opinnoissa pärjäämisessä, on piirre korostuneena ollut myös painolasti. 20-vuotiaana saatu diagnoosi vaativasta persoonallisuudesta tuntui nuoresta naisesta sekin epäonnistumiselta.

Ennen persoonallisuushäiriön diagnosointia Saanalla todettiin keskivaikea masennus vuosien oireilun päätteeksi. Saana toivoo, että nuorten pahoinvointiin reagoitaisiin aiemmin, jotta ongelmiin kyettäisiin puuttumaan ennen niiden kärjistymistä. Hän on itse saanut apua pysyvien persoonallisuuden piirteidensä kanssa elämiseen terapiasta, mutta työ on yhä kesken – toipumista voi seurata hänen Instagram-tililtään @saananmatkassa.

Yllä olevalla videolla Saana kertoo, millaista on elää vaativan persoonallisuushäiriön kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat