Autoilun kustannuksiin vaikuttavat polttoaineen litrahinnan lisäksi muun muassa ajotapa, reittivalinnat ja tankkauspaikka. Kannattaako.fi:n tekemän selvityksen mukaan halvempaa litrahintaakin suurempi hyöty saattaa tulla etukorteilla saatavista keskittämisalennuksista. Keskikokoinen perhe voi säästää vuodessa jopa satasia. Hyödyn voi jokainen laskea itse Kannattako.fi –sivuston laskurilla.
Hintatietoinen autoilija pyrkii aina tankkaamaan siellä, missä polttoainetta myydään halvimmalla. Kannattaa kuitenkin miettiä pelkän hinnan lisäksi muitakin tekijöitä, mikäli etsii keinoa pienentää polttoainekulujansa.
– Polttoaineen kulutukseen vaikuttavat tietysti reittivalinnat, auton kulutus ja oma ajotapa. Ja silläkin on merkitystä, missä bensa-asema sijaitsee. Lisäksi nykyään kerätään erilaisilla etukorteilla pisteitä ja bonuksia, sanoo Kannattaako.fi-sivuston perustaja Jarno Mört.
Jos perheessä ajellaan ahkerasti kahdella autolla, niiden vuosittaiset polttoainekulut voivat nousta kuuteen tai seitsemään tuhanteen euroon asti. Tiedostava kuluttaja saattaa näillä summilla hyötyä bensaostoksissaan jopa neljä sataa euroa.
Etsiäkö edullisin bensa-asema vai käyttääkö etukorttia?
Halvimman bensa-aseman etsiminen tai toisaalta kodin lähellä sijaitsevan aseman käyttäminen saattaa tuntua mielekkäältä. Miehittämättömillä asemilla polttoaineen hinta on usein hieman edullisempi kuin palveluasemilla, mutta mikäli käyttää etukortteja, niiden tuomia hyötyjä kannattaa vertailla.
– Tavalliselta kuluttajalta useimmiten löytyvillä kanta-asiakaskorteilla voi olla vaikutusta polttoainekuluihin. Plussa-pisteitä saa joillakin Neste- ja Teboil-asemilla siten, että kun tankkaa eurolla saa yhden plussapisteen. S-Etukortti taas kerryttää bonuskertymää, joten on paljon muista ostoksista kiinni, minkä verran kuluttajalle palautuu rahaa.
